Yhdysvaltojen ja Israelin sota Irania vastaan voi rohkaista Kiinan ja Venäjän johtoa, arvioi australialainen sotilasasiantuntija ja kenraalimajuri evp. Mick Ryan.
Ryanin mukaan Iranin sotilaalliset tappiot, kuten tuhotut ohjusjärjestelmät ja droonit sekä upotetut sotalaivat, ovat vain taktisia tuloksia. Strategisesti tärkeämpää on se, millaisena Yhdysvaltojen päätöksenteko ja poliittinen tahto näyttäytyvät.
Valkoinen talo on pyrkinyt rakentamaan kuvaa amerikkalaisesta voimasta somessa julkaistuilla meemityylisillä videoilla. Tällaiset viestit ovat Ryanin mukaan yritys voittaa sodan narratiivi, mutta narratiivi ei korvaa strategiaa.
Perjantaina presidentti Donald Trump ilmoitti, että sota Iranin kanssa ei pääty sopimukseen, vaan vain “ehdottomaan antautumiseen”. Valkoinen talo tarkensi myöhemmin tämän tarkoittavan sitä, ettei Iran enää muodosta uhkaa Yhdysvalloille tai sen joukoille Lähi-idässä.
Ryanin mukaan määritelmä on niin väljä, että se hämärtää operaation todellisia tavoitteita.
– Tämä on ongelma, hän toteaa Substack–artikkelissaan.
Se on ongelma paitsi kustannukset kuittaavalle amerikkalaiselle veronmaksajalle, myös geopoliittisesti.
– Se tarjoaa lisää todisteita – Venezuelan, Karibian huumeidenvastaisten operaatioiden ja Grönlannin fiaskon jälkeen – siitä, että Trumpin hallinto ei halua kohdata kaikkein voimakkaimpia autoritaarisia suurvaltoja, Kiinaa ja Venäjää.
Samaan aikaan Yhdysvallat on lieventänyt Venäjän taloudellista painetta. Valtiovarainministeri Scott Bessent ilmoitti 30 päivän poikkeuksesta, jotta Intia voi ostaa pakotteiden alaista venäläistä öljyä hinnannousun vuoksi.
Ryan toteaa, että tämä vesittää lokakuussa tehtyä päätöstä kahden Venäjän öljyjätin sanktioinnista ja osoittaa Yhdysvaltojen ajautuneen epämukavuusalueelle itse aloittamansa sodan takia.
Kolme johtopäätöstä
– Kiina ja Venäjä seuraavat Iranin sotaa suurella mielenkiinnolla ja tekevät johtopäätöksiä, joiden tulisi huolestuttaa jokaista länsimaista strategia, Ryan korostaa.
Ensimmäinen johtopäätös koskee valikoivuutta. Yhdysvallat on osoittanut käyttävänsä sotilaallista voimaa sellaisia vastustajia vastaan, jotka eivät sitä kykene alkuunkaan voittamaan. Niitä vastaan, jotka pystyvät, strateginen laskutoimitus on hyvin erilainen. Peking ja Moskova ovat tämän huomanneet.
Toinen johtopäätös koskee taloudellisia kipukynnyksiä. Kun kotimaiset poliittiset seuraukset uhkaavat kasvaa koviksi, Yhdysvaltain hallinto perääntyy, vaikka se hyödyttäisi vastustajia. Venäjän on arvioitu tarjonneen Iranille tiedustelutietoa amerikkalaiskohteista, mutta Moskovan taloudellista painetta Intian öljyostojen muodossa helpotettiin silti.
– Venäjä on oppinut, että sen energiavipu on yhä hyödyllinen, Ryan toteaa.
Kolmas johtopäätös koskee Iranin, Kiinan, Venäjän ja Pohjois-Korean välisten suhteiden rajoituksia. Kumpikaan osapuoli ei ole ollut halukas suoraan puuttumaan asiaan kumppaneidensa puolesta, lukuun ottamatta Pohjois-Koreaa Ukrainassa. Näiden maiden yhteistyössä on aukkoja, joita länsimaiset poliittiset, sotilas- ja tiedusteluelimet voivat hyödyntää.
Suhteiden rajoituksista huolimatta autoritaaristen maiden akselilla on edelleen tietty yhtenäisyys. Näiden kolmen suurvallan välinen suhde – epätäydellinen, kaupallinen, mutta yhä operatiivisempi, lujittuu Iranin ja Ukrainan konfliktien paineessa.
Johdonmukaisuus hukassa
Ryan toteaa, että Iranin iskuille on olemassa perusteltu syy. Iranin ydinohjelma, sen ballististen ohjusten arsenaali sekä tuki alueellisille terroristijärjestöille ovat todellisia uhkia Israelille ja Lähi-idän turvallisuudelle.
Strategia ei kuitenkaan tarkoita vain oikeiden kohteiden tunnistamista, vaan myös sitä, että päätösten pidemmän aikavälin seuraukset ymmärretään.
Hänen mukaansa Yhdysvaltojen tärkeimmät strategiset tavoitteet vuonna 2026 ovat Kiinan sotatoimien estäminen Taiwania vastaan sekä Venäjän painostaminen niin, ettei se saavuta maksimaalista voittoa Ukrainassa.
Näiden tavoitteiden kannalta ratkaisevaa olisi osoittaa, että Yhdysvaltain päättäväisyys on kokonaisvaltaista, eli että sama halukkuus ylläpitää sitoutumista ja kestää kustannuksia, joka näkyy Lähi-idässä, pätee yhtä lailla Tyynenmeren alueella ja Itä-Euroopassa.
Ryan pitää ongelmallisena väitteitä, joiden mukaan Iranin ja Venezuelan operaatiot olisivat yritys ratkaista pienemmät kriisit ennen keskittymistä Kiinaan ja Venäjään. Operaatiot kuluttavat Yhdysvaltojen asevarastoja ja voivat rasittaa liittolaissuhteita.
– Lisäksi teoria edellyttäisi, että Yhdysvalloilla olisi selkeä suurstrategia, Ryan sanoo ja jatkaa, että näin ei vaikuta olevan.
Viimeaikaiset tapahtumat, kuten kiista Grönlannista, Iranin sodalle esitetyt vaihtelevat tavoitteet sekä uusi kansallinen puolustusstrategia, eivät viittaa tällaiseen johdonmukaisuuteen.
Nykytilanne viittaa sen sijaan Ryanin mukaan vaihtoehtoiseen teoriaan: Yhdysvaltojen tahto vastustajia vastaan, jotka se voi voittaa nopeasti ja edullisesti, on vahva, mutta tahto on neuvoteltavissa, kun kustannukset nousevat tai vastustajalla on ydinase.
Rohkaisua Kiinalle ja Venäjälle
Operaatio Epic Fury kestää luultavasti vielä muutaman viikon, Ryan toteaa. Taktisten onnistumisten lisäksi Iranin sisällä pitäisi tapahtua poliittinen uudelleenjärjestely, jotta uusi hallinto ei päätä rakentaa uudelleen sotilaallista kapasiteettiaan, tukeaan terroristijärjestöille tai ydinohjelmaansa.
– Ja on huomautettava, että jos maajoukkoja lähetetään Iraniin, se muuttaa pelin täysin.
Xi Jinping ja Vladimir Putin eivät ole passiivisia tarkkailijoita, vaan kokeneita strategeja ja johtajia, Ryan muistuttaa. Siksi joka kerta, kun Trumpin hallinto viestii, että sen päättäväisyys loppuu lyhyeen, Xi ja Putin pystyvät päivittämään ajatusmallinsa siitä, mitä tapahtuu, jos he itse päättävät toimia aggressiivisemmin omilla intressialueillaan.
– Xi ja Putin rohkaistuvat siitä, mitä he ovat nähneet viime viikolla Lähi-idässä.
He ovat nähneet, miten Trumpia voidaan manipuloida kriiseissä. He ovat todenneet, että esimerkiksi droonien massatuotannolla voi aiheuttaa kriittisen haavoittuvuuden Yhdysvaltojen ja länsimaiden joukoille, joilta on puuttunut nöyryyttä oppia Ukrainan drone- ja ohjusvastaohjelmista.
Ryan jatkaa, että Iranin sota saattaa tyydyttää Washingtonin kunnianhimoa alueellisen uhan poistamisessa ja Iranin provokaatioihin vastaamisessa.
– Mutta jos se samanaikaisesti paljastaa amerikkalaisten kestokyvyn rajat suurempia vastustajia vastaan, se on kylvänyt siemenet paljon katastrofaalisimmille tuleville konflikteille.
– Tämä on suuri strateginen dilemma ja riski operaatio Epic Furyssä, Ryan sanoo.