Kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell (kok.) käsittelee Uuden Suomen blogitekstissään Iranin internet-pimennystä. Hänen mukaansa kyseessä ei ole ensisijaisesti tekninen kysymys, vaan poliittinen päätös.
– Kun valtio katkaisee yhteydet ulkomaailmaan, se ei ainoastaan rajoita dataa vaan se määrittelee, kuka saa kertoa todellisuudesta ja millä ehdoilla.
Limnell näkee tämän vallankäyttönä kaikkein suorimmassa muodossaan.
– Internet on 2020-luvulla yhteiskunnan hermosto. Sen kautta kulkevat uutiset, talous, kansalaiskeskustelu, järjestäytyminen, kansainväliset suhteet ja arkinen vuorovaikutus. Kun hermosto suljetaan, yhteiskunta ei lakkaa olemasta, mutta se eristetään. Samalla viesti on selvä: valtiojohto on valmis käyttämään digitaalista infrastruktuuria poliittisen kontrollin välineenä.
Limnell arvioi, mihin tällä mahdollisesti pyritään. Ensimmäisenä tavoitteena hän pitää kertomuksen hallintaa.
– Reaaliaikainen tieto – kuvat, videot, paikalliset raportit – leviää nykymaailmassa sekunneissa. Kun yhteydet katkaistaan, leviämisen nopeus hidastuu tai pysähtyy. Ulkopuolisten on vaikeampi arvioida tilannetta, ja sisäisesti vaihtoehtoiset tulkinnat jäävät ilman näkyvyyttä.
Toiseksi hän mainitsee liikehdinnän hillitsemisen.
– Digitaaliset alustat ovat keskeisiä kanavia ihmisten kokoontumiselle, organisoinnille ja viestinnälle. Kun yhteys katkeaa, spontaani koordinaatio vaikeutuu. Tämä ei poista tyytymättömyyttä, mutta se nostaa sen ilmaisemisen kynnystä.
Kolmantena tavoitteena hän pitää signaalia.
– Internetin sulkeminen on viesti sekä kansalaisille että kansainväliselle yhteisölle: valtio hallitsee infrastruktuuria, ja on valmis käyttämään sitä. Se osoittaa keskitettyä päätösvaltaa ja valmiutta priorisoida kontrolli taloudellisten ja kansainvälisten kustannusten yli.
Limnell pitää poliittisesti kiinnostavana, kuinka tällainen päätös kertoo järjestelmän luonteesta.
– Avoimessa yhteiskunnassa internet nähdään julkisena perusinfrastruktuurina, kansalaisoikeutena. Suljetummassa järjestelmässä se nähdään hallinnollisena resurssina, jonka käyttöä voidaan säädellä tilanteen mukaan.
Hän korostaa, että internet-pimennys ei siis ole vain reagointia johonkin tapahtumaan, vaan se on osa hallintomallia, jossa digitaalinen tila on poliittisen vallan jatke.
– Laajempi kysymys kuuluu: mitä tämä kertoo maailmasta vuonna 2026? Se kertoo, että digitaalisesta riippuvuudesta on tullut myös poliittinen haavoittuvuus. Kun yhteiskunnat siirtyvät verkkoon, verkon hallinta muuttuu strategiseksi voimavaraksi. Se, joka kontrolloi yhteyksiä, kontrolloi myös informaation rytmiä ja osin julkista keskustelua.
Suomessa ja Euroopassa keskustelu keskittyy Limnellin mukaan usein kyberuhkiin ulkopuolelta. Iranin tapaus muistuttaa hänestä toisesta ulottuvuudesta:
– Infrastruktuurin kontrolli voi olla myös sisäisen vallankäytön väline. Tämä ei tarkoita, että demokraattiset maat olisivat samassa tilanteessa. Mutta se tarkoittaa, että internet ei ole enää neutraali tekninen tausta. Se on poliittinen tila.
Johtopäätös on hänen mukaansa selkeä.
– Digitaalinen infrastruktuuri on 2020-luvun keskeinen vallan muoto. Se ei näy tankeissa eikä rajoissa, vaan reitittimissä ja päätöksissä. Kun verkko suljetaan, kyse ei ole vain yhteyksistä vaan siitä, kuka saa määritellä todellisuuden.