Ilmatieteen laitoksen mukaan kuluvan vuoden syyskuussa merijään laajuus Pohjoisella jäämerellä oli tavanomainen. Erot yksittäisten vuosien välillä kuuluvat normaaliin ilmastolliseen vaihteluun, mutta pitkän aikavälin kehityssuunta on selkeä.
Tämän vuoden syyskuussa merijään laajuus oli 4,9 miljoonaa neliökilometriä.
– Se on hieman enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin, mutta selkeästi vähemmän kuin keskimäärin koko havaintohistorian aikana, sanoo tutkija Jaakko Seppänen Ilmatieteen laitokselta tiedotteessa.
Merijään laajuutta Pohjoisella jäämerellä on mitattu satelliiteilla vuodesta 1979 alkaen, ja koko mittausjakson aikana merijään laajuus on pienentynyt 13 prosenttia vuosikymmenessä.
Merijään laajuuden muutoksen nopeus on -0,83 miljoonaa neliökilometriä vuosikymmenessä, mikä vastaa noin 2,5-kertaisesti Suomen pinta-alaa vuosikymmenessä.
Merijään määrä kertoo ilmastonmuutoksen etenemisestä
Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun keskimääräinen jään laajuus on hyvä indikaattori ilmastonmuutoksesta arktisella alueella.
Talvikaudella merijää voi hetkellisesti peittää laajojakin alueita, jolloin pinta-ala kuvaa enemmänkin säätilasta johtuvaa kuin ilmastollista vaihtelua. Vuotuinen jään laajuuden minimi, joka havaitaan syyskuussa, riippuu hyvin paljon jään paksuudesta. Jään paksuus riippuu sekä talven ankaruudesta että kesäkauden sulamisen voimakkuudesta.
– Kesäkauden lopussa jäljellä oleva jään määrä kuvaa jäätymis- ja sulamiskausien välistä tasapainoa. Arktisen ilmaston lämmetessä merijääpeite sulaa kesäisin voimakkaammin kuin se ehtii talvikaudella jäätyä, Seppänen selventää.
Tämän vuoden syyskuun suhteellisen suuri jään laajuus on osoitus ilmaston luonnollisesta vaihtelevuudesta. Havainnot osoittavat, että pitkällä aikavälillä talvikauden jään kasvaminen on heikentynyt ja kesäkauden sulaminen on voimistunut.
Vuoteen 2006 asti merijään syyskuinen laajuus vaihteli 5,6–8,0 miljoonan neliökilometrin välillä. Viimeisen 15 vuoden aikana suurin jään laajuus on ollut 5,9 miljoonaa neliökilometriä vuonna 2006 ja pienin 3,7 miljoonaa neliökilometriä vuonna 2012.
Merijäätä voidaan luotettavasti havainnoida usean eri satelliitin avulla ja havainnoista voidaan laskea jääpeitteisen merialueiden pinta-ala tai koko jääkentän laajuus. Jääkentän laajuuden laskemisessa otetaan huomioon ainoastaan ne alueet, joilla jään osuus kokonaispinta-alasta on yli 15 prosenttia.
Myös jään paksuutta mitataan
– Ilmastonmuutoksen seurannan näkökulmasta merijään paksuus tai kokonaistilavuus kuvaa muutosta paremmin kuin pelkkä jään laajuus. Yhtäjaksoisia satelliittimittauksia jään paksuudesta on kuitenkin ollut käytössä vasta vuodesta 2010 alkaen, Seppänen kertoo. Lisäksi satelliitit pystyvät mittaamaan jään paksuutta ainoastaan talvikauden aikana.
Merijään keskimääräinen paksuus Pohjoisella jäämerellä oli 18. lokakuuta 90 senttimetriä, eli kauttaaltaan kolme senttimetriä pienempi kuin vuonna 2020 ja seitsemän senttimetriä pienempi kuin keskimäärin vuosina 2011–2020.
Kokonaistilavuus oli satelliittimittauksista laskettuna 6[nbsp]100 km³, mikä on neljänneksen suurempi kuin edellisenä vuonna, 4[nbsp]800 km³, mutta hieman pienempi kuin vuosien 2011–2020 keskiarvo, 6[nbsp]200 km³.
Keskimääräinen muutos jään tilavuudessa vuodesta 2011 on pieni verrattuna vuosittaiseen vaihteluun, mutta jään paksuuden jakauma oli tämän vuoden lokakuussa viime vuosiin verrattuna poikkeuksellinen. Jään paksuus oli itäisellä pallonpuoliskolla selvästi suurempi ja läntisellä puolestaan matalampi verrattuna keskiarvoon 2011–2020.
