Apulaisulkoministeri taktisista ydinaseista Valko-Venäjällä: Venäjä ei ole rikkonut ydinsulkusopimusta

USA:n ydinaseiden varastoiminen Eurooppaan edellyttää reagointia, sanoo Venäjän apulaisulkoministeri.
Kreml Moskovassa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Kreml Moskovassa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Venäjän apulaisulkoministeri Sergei Rjabkovin mukaan Venäjä ei ole rikkonut ydinsulkusopimusta sijoittaessaan taktisia ydinaseta Valko-Venäjälle, kertoo CNN.

Ydinsulkusopimus allekirjoitettiin vuonna 1968 ja sen tavoitteena on estää ydinaseiden leviäminen. Sopimus kattaa kaikki maailman maat neljää lukuun ottamatta.

Rjabkovin mukaan nykyinen sopimustilanne ”ei herätä optimismia”.

– Yhdysvallat ja sen liittolaiset yrittävät käyttää ydinsulkusopimusta pakottaakseen oman kuvansa maailmanjärjestyksestä ja toteuttaakseen omia tavoitteitaan, Rjabkov sanoi venäläismedian haastattelussa.

Yhdysvalloilla ja Venäjällä on lisäksi kahdenvälinen New Start -rajoitussopimus, jonka tavoitteena on vähentää strategisten ydinkärkien määrää maissa.

Sopimus allekirjoitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja jatkettiin viimeksi vuonna 2021, jolloin sen oli tarkoitus olla voimassa vuoteen 2026 asti. Presidentti Vladimir Putin kuitenkin ilmoitti tänä vuonna helmikuussa, että Venäjä vetäytyy sopimuksesta.

Rjabkovin mukaan Yhdysvaltain ydinaseiden varastoiminen Nato-maihin Euroopassa ”on noussut erityisen tärkeäksi, mikä edellyttää asianmukaista reagointia, mukaan lukien sotilastekniset torjuntatoimenpiteet”.

– Unionivaltion yhtenäisen puolustusalueen puitteissa tekemämme askeleet ovat luonteeltaan pakotettuja. Samaan aikaan ne eivät ylitä kansainvälisten velvoitteidemme, mukaan lukien ydinsulkusopimuksen mukaiset velvoitteemme, soveltamisalaa, Rjabkov sanoi.

Humalainen tankkaaja löi naista, toista uhattiin kuorma-autolla. Polttoainepula kysyy kärsivällisyyttä ja polkupyörää.
Vainikkalan raja-asemalla liikenne jatkuu, ja Viro ja Latvia ryhtyivät valmistelemaan nyt päättyvän rahtiliikenteen lopettamista itse jo viime vuonna.
Tutkijan mukaan taustalla vaikuttaa polttoainekriisi.
Mainos