Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan hyökkäyssotaa käyvä Venäjä muodostaa Suomelle ja Natolle kasvavan ja pitkäkestoisen uhan.
Puolustusministeriön sivuilla julkaistussa kolumnissa Häkkänen kirjoittaa, että Suomen toimintaympäristö on epävakaa ja vaikeasti ennakoitavissa. Puolustusministerin mukaan Naton suorituskyvyissä on tällä hetkellä puutteita, joiden korjaaminen edellyttää ripeitä toimia.
Samalla Yhdysvallat jatkaa painopisteen siirtoa Aasiaan.
– Johtopäätös on selvä: Euroopan Nato-maiden on otettava jatkossa merkittävästi enemmän vastuuta maanosansa puolustuksesta, Häkkänen kirjoittaa.
– Erityisesti Suomella on etulinjan maana intressi varmistaa, että eurooppalaiset Naton jäsenmaat vahvistavat omia puolustuskykyjään.
Naton puolustusmenotavoitteen nostotarpeesta on keskustelu julkisuudessa puolustusministerin mukaan jo pitkään. Kuitenkin Naton virallinen esitys saatiin vasta vähän aikaa sitten.
– Aikaa Suomen kannan muodostamiselle ja parlamentaariselle prosessille ennen kesäkuun alun puolustusministerikokousta, jossa jäsenmaat ilmoittivat kantansa Naton esitykseen, oli vain muutamia viikkoja.
– Suhteessa käytettävissä olleeseen aikaan käymämme parlamentaarinen prosessi oli laaja.
Puolustusministeri listaa, että prosessissa käytiin läpi uhka-arviota, Euroopan puolustusjärjestelyjen nykytilan puutteita, Naton puolustussuunnittelusta tuleva tarpeita, Euroopan riippuvuutta Yhdysvalloista ja puolustuksen vahvistamisen vaikutuksista Suomelle.
Häkkäsen mukaan puolustusmenotavoitteen nostaminen sai laajaa kannatusta puolueilta. Hänen mukaansa Naton huippukokouksen käynnistetään parlamentaarinen prosessi, jossa aihetta käsitellään vielä perusteellisemmin syksyn aikana. Prosessin tavoitteena on edelleen vahvistaa yhteisymmärrystä puolustusmenojen nostosta.
Talouspolitiikan kokonaisuuden luominen on puolustusministerin mukaan jokaisen vuorollaan Suomea johtavan hallituksen tehtävä.
– Sellainen yksityiskohtaisen suunnitelman laatiminen, jossa sovittaisiin etukäteen siitä, miten kasvavat puolustusmenot tulevien hallitusten toimesta rahoitetaan, on käytännössä mahdoton.
– Suomen vahvuus on läpi historian ollut, että suurissa, turvallisuuteemme vaikuttavissa kysymyksissä olemme kyenneet löytämään laajaa kansallista yksituumaisuutta. Puolustuksen vahvistaminen on välttämätöntä ja sen aika on nyt.