Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkäsen (kok.) mukaan kaasuputkien räjähdys Nato-maiden lähivesillä on vaarallinen ja vakava tapahtuma.
Nord Streamin kaasuputkissa on havaittu yhteensä kolme vuotoa, jotka havaittiin lähes yhtäaikaisesti. Ne sijaitsevat Ruotsin ja Tanskan merialueilla Bornholmin saaren ympärillä. Muun muassa Saksa tutkii Nord Stream 1 ja Nord Stream 2 -kaasuputkien vuotoja tahallisina hyökkäyksinä. Kreml ei ole sulkenut pois sabotaasin mahdollisuutta.
– Tiedot viittaavat tahallisuuteen ja valtiolliseen toimijaan. Nato- ja EU-maiden on otettava tapahtuma erityisen vakavasti. Suomi avainasemassa, Häkkänen kirjoittaa Twitterissä.
Hän muistuttaa, että olemme nähneet 2000-luvulla lukuisia kyberiskuja ja fyysisen maailman tekoja.
– Teot ovat kerta toisensa jälkeen röyhkeämpiä. Nyt Ukrainan sodan yhteydessä ja energiakriisin kärjistyessä on todennäköistä, että hybridioperaatiot lisääntyvät Ukrainan ulkopuolella.
Täyttä näyttöä hybridi-iskun syyllisestä tuskin saadaan Häkkäsen mukaan selville tälläkään kertaa. Silti hänen mukaansa on tärkeää, että Nato- ja EU-maat kykenevät vetämään johtopäätöksiä piakkoin.
– Sinisilmäisesti tai liian verkkaisesti ei kannata toimia.
– Nato- ja EU-maiden yhteiset toimenpiteet ovat avainasemassa. Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kietoutuvat tiiviisti yhteen. Kriittinen infrastruktuuri on suojattava tehokkaasti, Häkkänen kirjoittaa.
Kaasuputkien räjähdys Nato-maiden lähivesillä on vaarallinen ja vakava tapahtuma. Tiedot viittaavat tahallisuuteen ja valtiolliseen toimijaan. Nato- ja EU-maiden on otettava tapahtuma erityisen vakavasti. Suomi avainasemassa. 1/X
— Antti Häkkänen (@anttihakkanen) September 28, 2022
LUE MYÖS: