Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan mukaan hallituksen puoliväliriihtä koskevassa keskustelussa ollaan ”ihan väärän kysymyksen äärellä”.
– Koko kansakunta keskittyy pohtimaan, että tuliko kasvua vai ei siinä tilanteessa, jossa se ekokatastrofin hillintä ja siihen sopeutuminen niiltä osin kun ei enää hillitä voi, olisi kuitenkin se ykkösprioriteetti, Kontula sanoo Verkkouutisten Sanna Ukkola Showssa.
– Mä tiedän, että hallitus ei niin välitä ihmisistä – ja vielä vähemmän muista lajeista – mutta vaikka olisi vain taloudesta kiinnostunut niin se, ettei sillä alueella tehdä niitä juttuja, mitä voitaisi tehdä, se maksaa. Siis joka vuosi se maksaa meille niin paljon lisää, kun hinta kohoaa, hän jatkaa.
Kansanedustajalta kysytään haastattelussa myös, miten vasemmistoliitto saisi aikaan talouskasvua.
Kontulan mukaan puolueella on tähän toimenpidepaketti, mutta hän ei sitä kannata.
– Minun mielestäni fiksaantuminen talouskasvuun ylipäätään on meille eksistentiaalinen uhka, Anna Kontula sanoo.
Talouden kasvu ei voi hänen mukaansa olla ensisijainen tavoite.
– Lainaan tässä Sitraa. Ajatella pitäisi pikemminkin niin, että se ekokatastrofin pysäyttäminen on ensisijainen asia. Ja jos se onnistutaan tekemään niin, että talous pysyy kasvussa, hyvä juttu, mutta se on täysin triviaalia se talouden kasvu suhteessa siihen, että me pidämme pallon elinkelpoisena.
Tätä hallitus ei hänen mukaansa edes pohdi.