Verkkouutiset

Angela Merkel. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

”Angela Merkel ei ole myöntänyt virheitä Venäjä-linjassaan”

Saksan ex-liittokanslerin toiminnan arvioidaan rohkaisseen Vladimir Putinia hyökkäyssotaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaikka arvostelu Saksan liittokanslerina 16 vuotta toiminutta Angela Merkeliä kohtaan on voimistunut, hän ei edelleenkään myönnä Venäjä-politiikkansa olleen vaarallisen sinisilmäistä.

Vladimir Putinin käydessä hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan Merkelin arvostelijat pitävät hänen läheisiä Venäjä-suhteitaan osasyynä nykyiseen taloudelliseen ja poliittiseen myllerrykseen. Saksan viimeisen vuoden aikana harjoittama turvallisuuspolitiikka on merkinnyt monessa suhteessa irtisanoutumista hänen perinnöstään, The Wall Street Journalin Berliinin-kirjeenvaihtaja Bojan Pancevski kirjoittaa.

Hän muistuttaa Merkelin olleen keskeisesti vastuussa siitä, että Saksan ja sen naapurimaiden taloudet tulivat riippuvaisiksi venäläisestä tuontienergiasta.

– Putinin hyökkäys Ukrainaan on tuhonnut tämän strategisen kumppanuuden ja pakottanut Saksan hankkimaan öljyn ja maakaasun muualta, mistä aiheutuu valtavia kustannuksia yrityksille, valtioille ja kotitalouksille. Berliini pystyi hankkimaan riittävästi maakaasua taloutensa selviytymiseksi viime talven yli, mutta on epäselvää, miten Saksa pystyy täyttämään pitkän aikavälin tarpeensa, Pancevski toteaa.

– Merkelin entiset liittolaiset ja muut asiantuntijat sanovat, että Merkelin kieltäytyminen lopettamasta energian ostamista Putinilta sen jälkeen, kun tämä vuonna 2014 anasti Krimin Ukrainalta, ja pyrkimys sen jälkeen kaksinkertaistaa kaasuntuonti Venäjältä – rohkaisi Putinia viemään hankkeensa loppuun kahdeksan vuotta myöhemmin.

Merkel muistutti viime vuonna eräässä tilaisuudessa, että Krimin kaappauksen jälkeen Putin oli sanonut hänelle haluavansa tuhota Euroopan unionin. Silti Merkel jatkoi suunnitelmia Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamiseksi ja hyväksyi Saksan suurimpien kaasuvarastojen myymisen Gazpromille.

Virkakautensa päätyttyä Merkel on Pancevskin mukaan sitkeästi puolustanut putkihanketta puhtaasti kaupallisena projektina. Merkelin oli omasta mielestään yksinkertaisesti valittava, tuodako halpaa kaasua Venäjältä vai kolmanneksen kalliimpaa nesteytettyä maakaasua jostain muualta.

Merkelin entinen luottoministeri Wolfgang Schäuble ja entinen ulkoministeri, nykyisin liittopresidenttinä toimiva Frank-Walter Steinmeier ovat pyytäneet anteeksi omaa rooliaan näissä päätöksissä, joiden he myöntävät edistäneen Putinin imperialistisia pyrkimyksiä.

– Merkel sen sijaan ei ole virkakautensa päättymisen jälkeen antamissaan haastatteluissa myöntänyt virheitä eikä pyytänyt anteeksi, Pancevski toteaa.

Kun presidentti Volodymyr Zelenskyi kutsui Merkelin viime huhtikuussa vierailemaan Ukrainassa, tämä ei reagoinut kutsuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)