Verkkouutiset

Pahasti vaurioitunut koulurakennus ja -alue Tshuhujivin kaupungissa Harkovan alueella. AFP / LEHTIKUVA / SERGEY BOBOK

Amnestya varoitettiin Ukraina-raportista – ”vastalauseitamme ei huomioitu”

Ihmisoikeusjärjestön Ukrainan-osaston mukaan tutkimusmateriaali on puutteellista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty ei halunnut ottaa paikallista Ukrainan-osastoaan mukaan paljon kohua aiheuttaneen tuoreen Ukraina-raportin valmisteluun, kertoo Amnestyn Ukrainan-osaston johtaja Oksana Pokalchuk.

Amnesty syyttää Ukrainaa siviilien turvallisuuden vaarantamisesta. Järjestön mukaan Ukraina on rikkonut kansainvälistä oikeutta ja sodankäynnin sääntöjä perustamalla sotilastukikohtia asuinalueille sekä kouluihin ja sairaaloihin.

– Ukrainan osasto ei ollut mukana julkaistun tekstin valmistelussa tai kirjoittamisessa, Pokalchuk kirjoittaa Facebookissa.

Hän kertoo tiiminsä viestineen jo tutkimuksen alkuvaiheessa Amnestylle, että tutkimusmateriaali on puutteellista, mutta paikallisosaston perusteluita ja vastalauseita ei otettu huomioon.

Pokalchukin mukaan he tekivät kaikkensa estääkseen raportin julkaisun.

– Kun toistuvat vastalauseemme torjuttiin jämerästi, teimme myös kaikkemme materiaalin jakamisen minimoimiseksi.

– Pyysimme raportin kirjoittajia lähettämään meille kaikki versiot materiaalista etukäteen (valitettavasti näin ei tapahtunut) ja saimme heidät pyytämään virallisen kommentin Ukrainan puolustusministeriöstä. Meille ei kuitenkaan annettu tarpeeksi aikaa vastauksen saamiseksi, ja he julkaisivat raportin ilman kommenttia.

Pokalchuk kertoo, että hänen tiiminsä kieltäytyi julkaisemasta lehdistötiedotetta verkkosivuillaan, koska sen katsottiin olevan yksipuolinen.

– Olemme erittäin pahoillamme, että meitä ei vieläkään kuultu kaikkien mahdollisten vastalauseiden jälkeen.

– Jokainen Amnestyn Ukrainan-osaston henkilö tietää, että Venäjä on vastuussa Ukrainaa vastaan tehdyistä hyökkäysrikoksista.

Myös asiantuntijat ja poliitikot ovat arvostelleet tuoretta raporttia kovin sanoin. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.

– Raportti osoittaa heikkoa ymmärrystä aseellista konfliktia koskevista laeista, ymmärryksen puutetta sotilaallisista operaatioista ja sortuu vihjailuun ilman todisteita, toteaa Royal United Services Institute -ajatushautomon (RUSI) vanhempi tutkija, tohtori Jack Watling Twitterissä.

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba kertoo olevansa raivoissaan.

– Amnesty ei yritä löytää ja tuoda totuuttaa maailmalle, vaan he luovat tasapuolisuusharhaa rikollisen ja hänen uhrinsa välille, hän sanoo Kyiv Postille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)