Lähihistoriankirjoituksessa ovat viime vuosina olleet näkyvässä osassa lähes koko 1970-luvun kestäneet, salaiset neuvottelut sotilasyhteistyöstä tai pikemminkin sen torjumisesta Neuvostoliiton kanssa. Moskovan oletettiin hivuttaneen, välillä rajumminkin, yhteistyötä eri tavoin.
Suomalaisia päähenkilöitä asiassa olivat presidentti Urho Kekkonen ja puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela, jonka on todettu ottaneen vastuun aloitteiden torjumisesta eräissä tilanteissa kokonaan itse. Tapahtumia on kronikoitu muun muassa tästä löytyvässä Verkkouutisten blogissa.
Professori Alpo Rusin keskiviikkona ilmestyneessä kirjassa Yhdessä vai erikseen – Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka tienhaarassa (Docendo) kerrotaan uudesta tiedosta. Rusin mukaan ruotsalainen Venäjä-asiantuntija Jan Leijonhielm vahvistaa, että Ruotsin ”Säpon arkistossa on tietoja, joiden mukaan Kekkonen olisi itse määrännyt salaisesti Neuvostoliiton sotilasedustajien kanssa käytäväksi keskusteluja, joiden pohjalta puna-armeija voisi käyttää Lappia vapaasti joko hyökkäyksessä tai puolustuksessa Ruotsia eli Natoa vastaan”.
Kirjansa kyseiseen lähdeviitteeseen Alpo Rusi on kirjoittanut seuraavan:
”Svaret på er fråga är ja, men det är en underrättelsekälla som är sekretesskyddad i 15 år till. Jag bedömer den dock som mycket trovärdig”. Med bästa hälsningar Jan L. (21.6.2016)
Alpo Rusi toteaa Matti Lukkarin Sutela-elämäkertakirjassa 2003 olleen tapahtumien kuvailun kohdalla auki jätetty alaotsikko ”Kekkonenko sen aloitti?”.
– Lejonhielmin tietojen valossa on todennäköistä, että ensinnäkin tieto neuvotteluista – joista Suomessa Kekkosen lisäksi tiesi niiden käynnistyttyä vain kolme kenraalia – oli vuotanut Varsovan liiton kautta Ruotsille. Toisekseen Kekkonen oli mahdollisesti syyllistynyt maanpetokselliseen menettelyyn, otettuaan suuren riskin neuvottelujen käynnistämisessä joko suoraan tai epäsuorasti. Hän ei ainakaan neuvotteluja torjunut, kuten julkisestikin tiedossa olleiden tietojen mukaan heinäkuussa 1978, vaan itse asiassa oli ollut aktiivinen, että neuvotteluja ryhdytään 1972 käymään, Alpo Rusi kirjoittaa.
– Sutela kävi yhden miehen ja kahden rintaman sotaa poliitikkoja vastaan. Hän voitti sen. Johtopäätös saattaa loukata Kekkosen koulukunnan kovimpia oppimestareita, mutta ainakin se pelasti Kekkosen monilta vaikeuksilta ja veti itärajalle kestävän vallihaudan.
– Kekkosen puolustukseksi jää se hänen näkemyksensä, että hän pyrki neuvotteluilla etukäteen sopimaan, ennen YYA-sopimuksen konsultaatiomekanismin käynnistymistä, mitä sotilasyhteistyö tarkoitti käytännössä tällaisen yhteisesti havaitun sodanuhkan tilanteessa, Rusi toteaa.
Rusin mielestä ”joka tapauksessa Kekkosen ottama aktiivinen rooli sotilaallisten neuvottelujen aloittamiseksi oli käsittämätön virhe kahdessa suhteessa. Ensinnäkin hän avasi oven, jota ei mitenkään helpolla saanut kiinni. Hän ylipäätänsä ylitti valtuutensa toimiessaan yksin asiassa, joka olisi ehdottomasti vaatinut koko hallituksen ja sen kautta eduskunnan tuen”.
