Alkuviikolla lunta tulee jopa 20 senttimetriä, ajokeli voi olla erittäin huono

Ennusteen mukaan edessä on lauha, sateinen ja tuulinen viikko.
Lunta sataa Mannerheimintiellä Helsingissä lauantaina 19. marraskuuta 2022. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Lunta sataa Mannerheimintiellä Helsingissä lauantaina 19. marraskuuta 2022. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Lumisade huonontaa laajalti ajokeliä alkuviikolla, Foreca ennustaa.

Uudellamaalla ajokeli on ajoittain jopa erittäin huono. Lunta voi sataa alkuviikon aikana esimerkiksi etelärannikon tuntumassa paikoin 10–20 senttimetriä ja Lapissa monin paikoin 10–15 senttimetriä. Maan keskiosassakin lumisade on ajoittain sakeaa, sielläkin lunta kertyy ennusteen mukaan alkuviikolla 5–15 senttimetriä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Edessä on lauha, sateinen ja tuulinen viikko. Suomen itäpuolella oleva korkeapaine siirtyy hiljalleen idemmäksi. Atlantilla oleva matalapaineen alue tuo puolestaan sateita Suomeen eri olomuodoissa. Huonon ajokelin lisäksi on odotettavissa liukkaita jalkakäytäviä, kun sää lauhtuu ja jäätyneiden jalkakäytävien päälle sataa etenkin etelässä ja lännessä vettä, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela blogissa.

Sää alkaa kuitenkin lauhtua tiistain mittaan niin, että osa sateista tulee jo vetenä etelärannikolla. Tuuli voimistuu keskiviikkona.

– Tämän hetken ennusteen mukaan korkeimmat lämpötilat voivat nousta viikon aikana lounaissaaristossa, lännessä ja paikoin Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa asti neljän plusasteen tienoille.

Torstaiksi enimmät sateet väistyvät Suomen yltä, mutta säärintama jäänee Koskelan mukaan mutkittelemaan sateineen etelärannikolta maan itäosaan ulottuvalle alueelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viikon loppupuolellakaan ei ole odotettavissa muutoksia lauhaan säätyyppiin. Perjantaina on pilvistä.

– Siellä täällä tulee hajanaisia, heikkoja sateita. Idässä ja pohjoisessa sade on pääosin lumista, lännessä ja etelässä sateen olomuoto vaihtelee veden ja märän lumen välillä. Lauantaina olisi saapumassa taas seuraava annos sateita lounaasta. Sunnuntaiksi etelään voisi levitä runsaskin sadealue, mutta sen osalta ennuste on vielä epävarma, Koskela sanoo.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos