Öisin haukkuvat koirat ovat yleinen riesa monessa kodissa. Sastamalassa asuva Lauri Setälä on kehittänyt ratkaisun, jonka avulla koirat oppivat olemaan hiljaa. Asiasta kertoo Aamulehti.
Ratkaisu on Setälän seitsemän vuoden ajan kehittämä laite. Se opettaa koiria olemaan hiljaa omistajan äänellä. Koiran kaulapantaan kiinnitetty laite reagoi koiran haukuntaan toistamalla omistajan nauhoittamia komentoja. Kun koira rauhoittuu, laite toistaa omistajan nauhoittamia kehuja.
Laitteistoon liittyy älypuhelinsovellus, jonka kautta omistaja voi seurata koiran reagointia ja vointia etäyhteydellä. Keskusyksikköön saa tarvittaessa videoyhteyden, jonka kautta omistaja voi puhua koiralle reaaliaikaisesti.
Tuotteen idea perustuu siihen, että laite kouluttaa koiran rauhoittumaan omistajan omalla äänellä, eläimelle tutuilla äänenpainoilla ja komennoilla. Setälän mukaan laitteen etuna on myös se, että koira opetellaan olemaan haukkumatta ilman rankaisemisesta.
Tulevaisuudessa Setälä näkee keksinnössään ison potentiaalin myös kansainvälisesti.