Ilmarisen työkykyjohtamisen palveluiden osastonjohtaja Kati Huoposen mukaan lomalta paluu ei aina suju helposti eikä otetta töihin tahdo löytyä.
– Vuoden vilkkain lomakausi on päättymässä ja Suomi palaa takaisin töiden ääreen. Koko maan pitäisi olla nyt täynnä energiaa, kun kesälomat ovat takana. Monella työpaikalla tunnelmat ovat kuitenkin toisenlaiset: ihmiset ovat väsyneitä, työnteosta ei tahdo tulla mitään ja hommat kasaantuvat. Lomalla kerätty energia katoaa kuin tuhka tuuleen, Huoponen kuvailee blogissaan monien lomalta palaavien tunnelmia.
Työkyvystä huolehtiminen on Huoposen mukaan tärkeää läpi vuoden, mutta loman jälkeen siihen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
– Hyvän työkyvyn ja jaksamisen kulmakiviä ovat hyvä vuorokausirytmi, liikunta, terveellinen ravinto, sosiaaliset suhteet ja itselle mieluisat, palauttavat asiat. Niistä on hyvä pitää kiinni aina mutta erityisesti lomalla, jolloin rutiinit menevät helposti sekaisin, hän kirjoittaa.
– Vaikka lomalla rytmi on arkea joustavampi, on silti tärkeää huolehtia perusasioista. Arkirytmiin kannattaa alkaa virittäytyä riittävän aikaisin ennen loman loppua. Silloin arkeen on helpompi palata.
Lomalta paluun haasteet riippuvat Huoposen mukaan myös siitä, millaista oma työ on ja millaiseksi sen kokee.
– Innostavaa lomalta paluuta tukien kannattaakin pohtia niitä asioita, jotka tekevät omasta työstä merkityksellisiä kuten hyvät työkaverit, kivat asiakkaat, mielenkiintoinen työn sisältö tai vaikkapa kannustava esihenkilö. Nämä asiat painavat vaakakupissa yleensä enemmän kuin loputon toimettomuus, hän toteaa.
Hän antaa viisi vinkkiä lomalta palaamiseen.
Ensimmäinen on kaveeraaminen.
– Sosiaaliset suhteet ovat merkittävä arjen voimavara, jota tulee helposti laiminlyötyä työn ja kiireiden keskellä. Lomalla sosiaalisia suhteita on helppo vahvistaa, ja tätä kannattaa jatkaa myös loman jälkeen, Huoponen kertoo.
Toinen vinkki on hengähtäminen.
– Arkeen paluuta helpottaa työssä kuin työssä pienet palautumishetket, hän toteaa.
Kolmantena Huoponen mainitsee arjen rytmittämisen.
– Vuorokausirytmin muuttuminen on yksi suurimmista väsymystä ja lomalta paluun ahdistusta aiheuttavista tekijöistä. Jos mahdollista, palaa arkirytmiin pienin askelin.
Neljäntenä Huoposen listalla tulee ruokailu.
– Epäsäännöllinen napostelu saattaa tulla tavaksi lomalla ja seurata mukana vielä arkeenkin. Terveelliset ruokailutottumukset auttavat pitämään yllä hyvää energiatasoa, hän kirjoittaa.
Viidentenä hän kertoo suunnittelun.
– Töihin on helpompi palata, kun pöydällä on selkeä etenemissuunnitelma. Jos et tehnyt sitä ennen lomaa, tee se viimeistään nyt.