Aseistamaton siviili onnistui riistämään aseen pois toiselta Sydneyn Bondi Beachin ampujista kesken terrori-iskun, uusi video paljastaa.
Kaksitoista ihmistä, mukaan lukien yksi ampuja, kuoli sunnuntaina juutalaisten Hanukka-juhlaan tehdyssä terrori-iskussa Australian Sydneyssä sijaitsevalla Bondi Beachilla. Lisäksi 29 ihmistä loukkaantui iskussa, mukaan lukien kaksi poliisia.
Ampujia oli kaksi, joista toinen on kuollut ja toinen sairaalassa kriittisessä tilassa. Australian yleisradioyhtiö ABC:n mukaan yksi ampuja on tunnistettu sydneyläiseksi Naveed Akramiksi. Hän oli aiemmin poliisin tiedossa, mutta häntä ei pidetty välittömänä uhkana.
Silminnäkijän iskusta kuvaamalla videolla näkyy, kuinka vaaleapaitainen mies ryntää takaapäin kohti ampujaa. Mies onnistuu kaappaamaan ampujan otteeseensa, jonka jälkeen kaksikko taistelee hetken aseesta.
Lopulta mies onnistuu riistämään ampujan aseen, jonka seurauksena ampuja kaatuu maahan. Tämän jälkeen mies kääntää ampujan aseen tätä kohti. Lopulta ampuja kömpii takaisin ylös ja kävelee pois paikalta. Mies taas jättää aseen puuta vasten.
Uuden Etelä-Walesin osavaltion pääministeri Chris Minns ei säästellyt kehuja kuvaillessaan ampumisen keskeyttäneen miehen toimintaa. Hän totesi videon olevan uskomattomin, jonka hän on koskaan nähnyt.
– Mies on aito sankari, ja minulla ei ole epäilystä, että monet, monet ihmiset ovat tänä iltana elossa hänen rohkeutensa ansiosta, Minns sanoi.
Myös Australian pääministeri Anthony Albanese ylisti miestä ja kaikkia muita, jotka pysäyttivät terrori-iskun.
– Tänään olemme nähneet australialaisten juoksevan kohti vaaraa auttaakseen toisia, Albanese sanoi.
Albanese painotti myös, että isku oli paha ja antisemitistinen teko, joka oli kohdistettu Australian juutalaisyhteisöön. Pääministeri vannoi, että viha, joka iskun aiheutti, tullaan hävittämään.
WATCH: Bystander disarms active shooter at Bondi Beach in Sydney pic.twitter.com/g7lrayGWYr
— BNO News (@BNONews) December 14, 2025





