Moni kuivasilmäinen kärsii epämiellyttävästä salamatkustajasta. Peräti 60 prosentilla Instrumentariumin Kuivasilmäklinikan asiakkaista löytyy nimittäin talipunkin liikakasvua.
Kun optometristi Aija Hirsimäki löytää mikroskoopilla asiakkaansa silmistä talipunkkien liikakasvua, hän alkaa heti miettiä, miten kertoisi asiasta hienovaraisesti.
– Tieto on monelle shokki, ja joidenkin on vaikea uskoa koko asiaa, hän kertoo Instrumentariumin tiedotteessa.
– Rauhoittelen kertomalla, että nämä punkit kuuluvat jokaisen ihmisen iholle luonnostaan. Ne ovat yleensä vaarattomia, mutta joskus niiden kanta pääsee villiintymään. Onneksi punkit voi nujertaa yksinkertaisilla keinoilla.
Talipunkki eli demodex on mikroskooppisen pieni eläin, joka viihtyy silmäluomissa sekä ripsien ja ihon karvatupeissa. Punkki syö talia ja ihosoluja. Sitä ei voi nähdä paljaalla silmällä.
Punkkiongelmaisen silmäluomissa saattaa asustaa satoja talipunkkeja. Villiintynyt punkkikanta aiheuttaa monia ongelmia, kuten tukkii kyyneleeseen öljyä erittäviä rauhasia, tulehduttaa luomia ja ärsyttää silmiä. Nämä johtavat usein silmien kuivumiseen.
– Öisin talipunkit vaeltavat ihmisen kasvoilla. Kun punkki kuolee noin neljän viikon iässä, se ikään kuin räjähtää silmäluomeen ja levittää haitallisia bakteereja, Hirsimäki kertoo.
Riskiryhmään kuuluvat muun muassa ruusufinnistä kärsivät, ikäihmiset, pitkäaikaissairaat, immuunipuolustukseltaan heikentyneet ja kosmetiikan suurkuluttajat. Liikakasvu on yhtä yleistä miehille ja naisille. Punkit voivat villiintyä myös nuorilla, jos laiminlyö luomien ja kasvojen hygieniaa.
– Naisilla tyypillinen virhe on puolitiehen jäävä meikkien ja ripsienpidennysten puhdistaminen. Miehet taas saattavat unohtaa, että silmien alue pitää ylipäätään pestä joka päivä, Hirsimäki kertoo.
Punkkien liikakasvusta voi päästä eroon
Viheliäiseen vaivaan on onneksi hyviä hoitokeinoja, optometristi Aija Hirsimäki kertoo.
Kuivasilmäklinikoilla tehdään IPL-valoimpulssihoitoa, jonka valo ja lämpö tappavat punkkeja välittömästi.
– Uskallan väittää, että meillä Suomessa on kymmeniä tuhansia talipunkeista kärsiviä. He voisivat saada oikealla hoidolla parannuskeinon kuiviin silmiinsä tai vähintään helpotusta oireisiinsa, Hirsimäki kertoo.
Kotona vaivaa voi hoitaa teepuuöljyä sisältävillä puhdistusliinoilla, joita saa kuivasilmäklinikoilta ja apteekeista.
– Ihmiset ovat erittäin motivoituneita hoitamaan tätä vaivaa. Osalla hoito alkaa purra jo päivissä, mutta kuuria on hyvä jatkaa 4–6 viikkoa optikon tai silmälääkärin ohjeen mukaan. Kokonaan punkeista ei tarvitse päästä eroon, Hirsimäki kertoo.
– Haluan korostaa, että teepuuöljy on silmälle toksinen aine. Mitä tahansa teepuuöljyä ei saa lähteä käyttämään omin päin. Ensin ammattilaisen pitää varmistaa, että kyse on talipunkin liikakasvusta. Sen jälkeen on tärkeää käyttää vain luomille tarkoitettua tuotetta ammattilaisen ohjeistuksen mukaisesti.
Kuivasilmäklinikoille saapuu monia oireisiinsa tuskastuneita ihmisiä, joiden aiemmat hoitokeinot eivät ole tuoneet tuloksia. Jos juurisyy on punkit, osa tutuista hoidoista voi jopa pahentaa tilannetta.
– Kostutustipat voivat helpottaa oireita, mutta niillä ei pääse punkeista eroon. Pitkäaikainen kortisonihoito voi jopa lisätä punkkiongelmaa. Antibiootit vähentävät punkkien aiheuttamaa bakteerikuormaa ja tulehdusta, mutta ne eivät vähennä punkkeja. Pidemmän päälle antibioottien heikentämä vastustuskyky voi olla punkkien etu.





