Suomen metsäteollisuuden viennin arvo kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia, vaikka vienti hidastuukin loppuvuoden aikana, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste.
Kasvu johtuu osin heikosta vertailuvuodesta, osin kapasiteetin lisääntymisestä. Kasvua on kaikissa päätuotteissa paperia ja vaneria lukuun ottamatta, ja voimakkainta kasvu on sahatavarassa. Viennin kasvun taustalla on rakentamisen ja yksityisen kulutuksen hienoinen elpyminen Euroopassa.
– Kotimaan ja maailman talouden kasvunäkymät ovat yhä varovaisia, mutta metsäteollisuudessa nähdään tänä ja ensi vuonna silti viennin arvon kasvua. Kysymysmerkkejä tuovat kuitenkin Yhdysvaltojen arvaamattomuus, ja miten Kiinan vienti jatkossa suuntautuu, sanoo PTT:n metsäekonomisti Marjo Maidell.
Käyttöasteet säilyvät kuitenkin matalina, koska maailmantalouden alavire rajoittaa kasvuvauhtia. Yhdysvaltain tempoileva tullipolitiikka ylläpitää epävarmuutta kansainvälisen kaupan ehdoista. Osin sen seurauksena Kiina ja myös Kanada ohjaavat omaa tuotantoaan uusille markkina-alueille, mikä on riski Suomen metsäteollisuudelle.
Kartonkien kysyntää hillitsevät talouden epävarmuudet ja vaisu yksityinen kulutus. Riskinä suomalaiselle tuotannolle on kiinalaisen kartongin valuminen Eurooppaan sekä viennin väheneminen Yhdysvaltoihin tuontitullien ja heikon dollarin takia. Vaikka vienti vähenee jälkimmäisellä vuosipuoliskolla, kääntävät alkuvuoden kohtuulliset kasvuluvut koko vuoden viennin hieman viime vuotta suuremmaksi. Myös kartongin lisääntyvä tuotantokapasiteetti kasvattaa vientiä. Yhdysvaltain-viennin takkuaminen laskee kartonkien keskimääräistä vientihintaa loppuvuodesta.
Ensi vuonna kartonkien kysyntä hieman kasvaa Euroopan orastavan talouskasvun ansiosta. Esimerkiksi valmisruokien kasvava kulutus tukee myös kartonkien kulutusta.
Papereiden laskevan kulutuksen ja kapasiteettivähennysten myötä papereiden tuotanto ja vienti laskevat hieman tänä vuonna ja selvemmin ensi vuonna. Papereiden keskimääräisessä vientihinnassa ei nähdä merkittäviä muutoksia.
Pitkäkuituisen markkinasellun vienti tämän vuoden lopulla on alkuvuotta heikompaa. Paperin ja kartongin tuotanto käy matalilla käyttöasteilla. Koko vuoden massan tuotanto kasvaa hieman viime vuodesta, sen sijaan vienti kasvaa tuotantoa enemmän. Osittain kasvua selittää heikko vertailuvuosi.
Pienenä valopilkkuna voi nähdä sen, että sellun vienti Yhdysvaltoihin voi kasvaa, koska selluun ei tällä hetkellä kohdistu tuontitullia. Lisäksi havusellun vientiä tukee se, että globaalisti kapasiteettia on viime vuosina suljettu enemmän kuin uutta on avattu.
Ensi vuonna sellun kysynnässä nähdään hienoista virkistymistä, jonka myötä vienti kasvaa.
Suomalaisen sahatavaran vienti on ensimmäisellä vuosipuoliskolla kasvanut etenkin Eurooppaan ja Lähi-Itään, sen sijaan vienti Kiinaan tippui. Kasvua selittää, että Euroopassa markkinat odottavat jo rakentamisen lähtevän hiljalleen kasvuun, ja samaan aikaan raakapuun saatavuudessa on ongelmia Keski-Euroopan metsätuhojen vuoksi. Sahatavaran keskimääräinen vientihinta nouseekin viime vuodesta.
Oman kysymysmerkkinsä markkinoille tuo Kanada, joka on päättänyt isoista tukitoimista sahateollisuudelleen. Tämä todennäköisesti tarkoittaa, että kanadalainen sahatavara kasvattaa markkinaosuuttaan esimerkiksi Japanissa ja Kiinassa, jotka ovat tärkeitä vientimaita suomalaisille tuottajille, PTT arvioi ennusteessa.





