Valtaosa taksiyrittäjistä haluaa hoitaa työnsä kunnialla. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Taksien harmaaseen talouteen katoaa miljoonia veroeuroja

Taksiliiton mielestä harmaan talouden torjunta vaatii tiukempaa valvontaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taksialan sääntelyn puutteet ovat johtaneet väärinkäytöksiin, jotka uhkaavat rehellistä yrittäjyyttä ja valtion verotuloja. Suomen Taksiliitto vaatii nykyisen lain tiukempaa valvontaa ja kehittyneempiä tiedonkeruujärjestelmiä.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen käynnistämä taksiuudistus pyrki lisäämään kilpailua, mutta valvonnan puutteet ovat avanneet ovet harmaalle taloudelle.

Vuoden 2022 Verohallinnon tehovalvonta paljasti alalta muun muassa 8,7 miljoonan euron kirjaamattomat tulot, lähes kolmen miljoonan euron pimeät palkat sekä väärin perustein nostettuja sosiaalietuuksia.

Taksiliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson korostaa veronkierron olevan koko yhteiskunnan haaste.

– Harmaan talouden torjuminen on yhteiskunnan yhteinen kysymys erityisesti nyt, kun valtio etsii keinoja tasapainottaa tiukkaa budjettiaan, hän sanoo tiedotteessa.

Mickelssonin mukaan valtaosa alan yrittäjistä toimii rehellisesti. Epäselvä sääntely ja puutteellinen valvonta kuitenkin vääristävät kilpailua ja syövät kuluttajien luottamusta.

Ratkaisuksi Taksiliitto esittää luotettavia, ulkomaillakin käytössä olevia tiedonkeruujärjestelmiä, jotka mahdollistavat reaaliaikaisen seurannan ajosuoritteista, maksuliikenteestä ja tuloista.

Taksiliitossa uudistuva lainsäädäntö nähdään mahdollisuutena palauttaa luottamus toimialaan ja torjua tehokkaasti harmaata taloutta.

– Samalla vahvistetaan koko kansantalouden kestävyyttä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)