Ylilento ohimarssin aikaan Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallisessa paraatissa Kuopiossa 4. kesäkuuta 2025., LEHTIKUVA / MATIAS HONKAMAA

Entinen Hornet-lentäjä Ylelle: Näin ilmatilaloukkauksiin reagoidaan

Heikki Mansikka korostaa toimintaohjeiden olevan selkeitä, yhdenmukaisia ja kansainvälisesti sovittuja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen Hornet-lentäjä ja Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Heikki Mansikka kertoo Ylelle miten perjantaina tapahtuneen ilmatilaloukkauksen kaltaisessa tilanteessa toimitaan. Hän viittaa tapaukseen, jossa venäläishävittäjät loukkasivat Viron ilmatilaa Itämerellä jopa 12 minuutin ajan. Nato-maiden hävittäjät ohjasivat venäläiskoneet pois Viron ilmatilasta. Suomen hävittäjät osallistuivat venäläiskoneiden pois saattamiseen kansainvälisen ilmatilan alueella.

Mansikka korostaa, että ilma-alusten kulkuun puututaan ainoastaan silloin, jos kone on luvatta jonkin valtion ilmatilassa. Kansainvälisillä alueilla kulkuun ei puututa.

Hän kertoo toimintaohjeiden olevan kansainvälisesti yhdenmukaiset ja erittäin selkeät. Ilmatilaloukkauksessa annetaan ensin huomautus ja tarvittaessa varoitus radiolla englanniksi, kansainvälisesti sovitulla termistöllä. Tunnistava kone sijoittuu yleensä loukkaajan vasemmalle puolelle, jotta ohjaaja näkee sen varmasti. Jos radio-ohjeisiin ei reagoida, käytetään näkömerkkejä, kuten siipien vaaputusta ja kaartoa haluttuun suuntaan.

Jos kone ei noudata ohjeita, voidaan siirtyä varoitusvaiheeseen, jossa käytetään voimankäytön uhkaa esimerkiksi ampumalla soihtuja. Mansikka korostaa, että tunnistavat koneet ovat aseistettuja ja voimankäyttö on sallittua vain äärimmäisissä tilanteissa. Lentäjällä on lisäksi jatkuva yhteys taistelujohtajaan, joka antaa lisäohjeita ja mahdollisen luvan toimenpiteisiin.

– Ei niitä ohjuksia vain ulkoiluteta, vaan on olemassa tilanteita ja on olemassa kynnys, minkä jälkeen aseita käytetään, mutta kynnys on kohtalaisen korkea, hän toteaa mahdollisesta voimankäytöstä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)