Charlie Kirk ammuttiin kesken keskustelutilaisuuden Utah Valley -yliopistossa. AFP / LEHTIKUVA / MELISSA MAJCHRZAK

Charlie Kirkin surmaajan luodeista löytyi poliittinen viesti

Epäilty murha-ase löytyi ampumispaikan läheltä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Konservatiiviaktivisti ja nuorisovaikuttaja Charlie Kirkin surmaaja on yhä karkuteillä, mutta Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on löytänyt ammuskelussa käytetyn metsästyskiväärin.

Tutkijat ovat The Wall Street Journalin mukaan löytäneet aseesta ammuksia, joihin oli kaiverrettu transsukupuolisuuteen ja antifasistiseen ideologiaan liittyviä ilmaisuja.

Ampumapaikan läheltä löydetty ase oli WSJ:n lähteiden mukaan kääritty pyyhkeeseen. Lippaasta löytyi kolme luotia, joihin oli kaiverrettu tekstiä.

Charlie Kirk ammuttiin kesken keskustelutilaisuuden Utah Valley -yliopistossa. Paikalla oli 3 000 pääosin nuorta kuulijaa.

Karkuteillä oleva ampuja on paikallisen poliisin mukaan korkeakouluikäinen mies.

– Epäilty sulautui hyvin yliopistoympäristöön, komissaari Beau Mason kertoi WSJ:n mukaan.

Charlie Kirk oli presidentti Donald Trumpin vankka tukija. Presidentti on ilmoittanut myöntävänsä Kirkille postuumisti Yhdysvaltain korkeimman siviileille myönnettävän kunniamerkin.

– Charlie oli sukupolvensa jättiläinen, vapauden puolustaja ja miljoonien ihmisten inspiraatio. Rukouksemme ovat hänen ihanan vaimonsa Erikan ja heidän kauniiden lastensa kanssa – upeita ihmisiä kaikki. Kaipaamme häntä syvästi. En kuitenkaan epäile, etteikö Charlien ääni ja rohkeus, jota hän sytytti lukemattomien ihmisten ja erityisesti nuorten sydämiin, yhä eläisi edelleen, Trump sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)