Kiinalaisen tekoäly-yhtiön DeepSeekin tekoälyohjelma älypuhelimessa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tekoälyjen tekemät tiivistelmät uhkaavat mediataloja

Uutissivustojen hakukoneiden kautta tuleva liikenne vähenee.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkomailla kerätyt kokemukset viittaavat siihen, että tekoälyjen tekemät uutistiivistelmät voivat syödä mediasivustojen hakukoneliikenteen jopa kokonaan. Esimerkiksi Googlessa tekoälyn laatimat tiivistelmät näkyvät monien hakutulosten kärjessä, mikä voi tarkoittaa, että käyttäjä saa hakemansa tiedot suoraan hakukoneen tulossivulta tarvitsematta klikata ulkopuoliselle verkkosivustolle. Wall Street Journal varoittaa jo uutiskustantajien Harmageddonista.

Yhdysvalloissa tiivistelmät tulivat käyttöön vähän yli vuosi sitten, ja jo nyt esimerkiksi talouslehti Forbes, Huffington Post, Washington Post ja brittiläinen Guardian ilmoittavat menettäneensä verkkosivujensa kävijöitä. Verkkoliikenteen väheneminen pakotti Business Insiderin irtisanomaan viidenneksen henkilökunnastaan. Atlanticin toimitusjohtaja odottaa Googlen kautta tulleen hakukoneliikenteen laskevan lähes nollaan. Kustantajat pyrkivätkin keskittymään suoriin yhteyksiin lukijoihinsa liiketoimintansa vahvistamiseksi.

Ruotsiin tekoälytiivistelmät tulivat samoihin aikoihin kuin Suomeenkin eli viime keväänä. Vi Bilägare ja Arbetsvärlden -lehdet ilmoittavat jo menettäneensä viidenneksen hakukoneliikenteestään. Sveriges Tidskrifterin mukaan kolme seitsemästä sanoma- ja aikakauslehdestä ilmoittaa kävijämäärän laskusta kesän aikana.

Aikakausmedian verkkokyselyn tulokset osoittivat muutoksen merkkien olevan jo näkyvissä Suomessakin. Vajaasta 30 vastaajasta kolmannes kertoi havainneensa tekoälytiivistelmien vieneen vähintään jonkin verran kävijöitä. Yli puolet vastaajista uskoo tekoälytiivistelmien vaikuttavan kielteisesti liiketoimintaan.

Google sen sijaan ilmoittaa, että tekoälytiivistelmien linkkejä klikkaavat ihmiset viettävät yleensä enemmän aikaa kyseisillä sivustoilla. Se kertoo myös nostavansa esiin uutissivustojen linkkejä eikä välttämättä näytä tekoälyn tuottamia tiivistelmiä silloin, kun käyttäjä hakee ajankohtaisia uutisia. Tiivistelmiä tuottavat vain haut vanhempiin artikkeleihin ja vapaa-ajan sisältöihin.

LUE MYÖS:
Viekö tekoäly toimittajien työpaikat? Tässä suurimmat uhat

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)