Arvopohjainen realismi on tasavallan presidentti Alexander Stubbin esittelemä Suomen ulkopolitiikan uusi linja. Arvopohjainen realismi vie Suomen ulkopolitiikan maailmaan, jossa suurvaltojen voimapolitiikka on syrjäyttänyt sääntöpohjaisen järjestelmän. Se tunnustaa maailman sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin toivoisimme sen olevan.
Arvopohjainen realismi edustaa muutosta Suomen strategisessa kulttuurissa. Strateginen kulttuuri tarkoittaa valtion historiallisista kokemuksista, arvoista, poliittisista perinteistä ja turvallisuuskäsityksistä muodostuvaa ajattelutapaa, joka ohjaa sen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se vaikuttaa siihen, millaisia uhkia valtio tunnistaa, millaisia keinoja se pitää hyväksyttävinä ja millaisena se näkee oman roolinsa maailmassa.
Suomi on suurvaltojen ristipaineessa. Uhka Venäjän hyökkäykseen on todellinen, samoin taloudellinen riippuvuus Kiinasta ja kauppasodat. Yhdysvaltojen muuttuminen uhkaa jättää Natoon ja DCA -puolustussopimukseen nojaavan Suomen turvallisuustyhjiöön.
Maailmanjärjestys on murroksessa länsimaiden vaikutusvallan laskun, Kiinan nousun ja Venäjän hyökkäysten myötä. Suomen strategisen kulttuurin muutos on ulkoisten tekijöiden ohjaama. Uhkakuvat ovat muuttuneet ja ne ovat moninaiset. Ulkopoliittisen linjan on sopeuduttava tilanteeseen, jotta Suomi pystyy navigoimaan maailmanpolitiikan myrskyissä.
Moni haluaa nähdä maailman yhä ruusunpunaisten lasien läpi. Li Andersson ja Erkki Tuomioja totesivat Iltalehdessä, että Suomi on historian väärällä puolella, kun se ei enää yksiselitteisesti nojaa kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestelmän. Heidän näkemyksensä on idealistinen ja irtautunut maailmanpolitiikan todellisuudesta.
Moninapaisessa maailmassa, jossa suurvallat toimivat omien intressiensä mukaan, sääntöpohjaisuus ei enää suojaa pientä ja heikkoa. Nykymaailmassa arvoja, kansallista etua ja turvallisuutta edistetään taitavalla diplomatialla ja voimalla, ei heristelemällä sormea.
Mikään sääntö, sopimus tai kenenkään tuomitseminen ei estänyt Venäjän hyökkäystä Ukrainaan tai pelastanut Butšan siviilejä. Arvopolitiikalla moraaliposeeraus on osoitus strategisesta heikkoudesta ja maailmanpolitiikan nykydynamiikan heikosta ymmärryksestä.
Liberalismi on monitulkintainen vapausaate. Ranskalainen filosofi Raymond Aron varoitti liberalismin heikkouksista klassikkoteoksessaan L’Opium des intellectuels (Pluriel, 1954). Aronin mukaan liberalismi ei ole koskaan herättänyt samanlaista intohimoa kuin totalitaariset ideologiat, ja tämän vuoksi liberalismi on vaikea aate puolustaa.
Vaikka liberaalit tukeutuvat vahvaan arvopohjaan ja puolustavat tinkimättömästi sanan- ja ilmaisunvapautta, mahdollistaa juuri tämä avoimuus myös autoritaaristen valtioiden hybridivaikuttamisen Euroopassa. Aron puhui utopistisesta optimismista, jota länsimaat ovat osoittaneet erityisesti suhteessa Venäjään ja Kiinaan.
Suomen ulkopoliittinen linja on viime vuosikymmenet perustunut lähes luonnonvoimaksi uskottuun liberaalin demokratian voittokulkuun. Edes Kiinan nousu autoritaariseksi suurvallaksi ja Venäjän toistuvat hyökkäykset naapurimaihin eivät ensin horjuttaneet uskoa markkinatalouden hyötyjen ja absoluuttisen liberalismin sokaisemassa lännessä.
Tämän ideologisen harhan taustalla on vääristynyt käsitys liberalismin aatteesta. Poliittinen teoreetikko John Gray on todennut liberalismin muuttuvan ideologiaksi silloin, kun siitä tulee historiattoman optimismin projekti.
Tässä maailmantilanteessa arvopohjainen realismi tarjoaa kestävän suunnan. Se ei ole luopumista liberalismista, vaan paluuta sen alkuperäiseen tehtävään, puolustaa vapautta ja oikeutta.
Arvopohjainen realismi päivittää Suomen ulkopolitiikan maailmanpolitiikan nykytilaan. Sitä ei pidä torjua kauniilla muistoilla maailmasta, jota ei enää ole. On aika nähdä maailma sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin toivoisimme sen olevan.
