Matalimmillaan sote-palveluiden järjestämiseen käytettiin noin 2 200 euroa ja korkeimmillaan lähes 5 500 euroa asukasta kohti, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Erojen vaihteluväli ei kavennu merkittävästi, vaikka menot suhteutetaan kuntalaisten palvelutarpeisiin, mutta kuntien järjestys muuttuu. Neljäsosassa Suomen kunnista palvelutarpeella suhteutetut sote-menot olivat yli viisi prosenttia maan keskiarvoa matalammat. Vastaavasti joka kolmannessa kunnassa menot olivat yli viisi prosenttia maan keskiarvoa korkeammat.
Kun asukkaiden erilaiset palvelutarpeet otetaan huomioon, eniten rahaa sote-palveluiden järjestämiseen käytettiin Lapissa ja Pohjanmaalla.
Vähiten rahaa käytettiin Päijät-Hämeessä, jossa asukkaiden palvelutarpeella suhteutetut sote-menot olivat 11 prosenttia matalammat kuin koko maassa keskimäärin.
Alueellisesti eniten palvelutarvetta oli Kainuussa, Savossa ja Pohjois-Karjalassa, 13–17 prosenttia enemmän kuin koko maassa keskimäärin. Uudenmaan maakunnassa palvelutarpeita oli vähiten, 12 prosenttia vähemmän kuin maassa keskimäärin.
Kun palvelutarvetta ei oteta huomioon, eniten rahaa sote-palveluiden järjestämiseen asukaskohtaisesti käytettiin Kainuun ja Lapin maakunnissa. Niissä menot olivat 20 prosenttia suuremmat kuin maassa keskimäärin.
Vastaavasti Uudenmaan alueella asukaskohtaiset sote-menot olivat 9 prosenttia ja Päijät-Hämeessä 6 prosenttia matalammat.
Sote-menoihin vaikuttavat useat tekijät
Vaikka kuntien ja alueiden palvelutarpeella suhteutetuissa sote-menoissa on eroja, tilastosta ei THL:n mukaan voi kuitenkaan nähdä syitä näille eroille.
– Kuntien sote-menoihin vaikuttavat palvelutarpeen lisäksi myös monet muut tekijät, kuten yksityisten ja julkisten palveluiden saatavuus sekä palveluiden järjestämisen tehokkuus ja kustannusvaikuttavuus, sanoo erikoistutkija Suvi Mäklin THL:stä.
Asukkaiden palvelutarpeeseen suhteutetut sote-menot voivat olla korkeat monesta eri syystä. Kunnalla voi esimerkiksi olla varaa tai halua tuottaa muita kuntia kalliimpia tai korkean tason palveluita.
Keskimääräistä pienempien menojen taustalla puolestaan voi olla hoitoketjujen toimivuus tai se, etteivät kunnan sote-huoltoon ohjaamat varat riitä tarpeenmukaisiin palveluihin.
