Kaksi kuukautta sitten heräsimme järkyttäviin uutisiin Venäjän laajamittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan. Vielä edellistä blogitekstiäni kirjoittaessani oli vaikea uskoa, että Vladimir Putin todella toteuttaisi mielivaltaiset suunnitelmansa Ukrainan valtauksesta ja aloittamalla sodan Euroopan mantereella.
Helmikuun 24. jää synkkänä hetkenä Euroopan lähihistoriaan. Koskaan aiemmin emme ole olleet vastaavassa tilanteessa sitten toisen maailmansodan. Venäjä ei vain uhkaa Ukrainan tulevaisuutta, vaan myös koko Eurooppaa ja sen yhtenäisyyttä.
Tähän mennessä EU on toiminut harvinaisen ketterästi ja yksiäänisesti sodan lopettamiseksi, vaikka keinoista edelleen kiistellään ja vaikuttavimmat niistä ovat vielä käyttämättä. Kaikkien venäläisten pankkien sulkeminen ulos SWIFT-rahansiirtojärjestelmästä sekä täydellinen venäläisten kaasuhanojen sulkeminen kaikkialla Euroopassa ovat näistä kaksi järeintä.
Venäjä on EU-maiden merkittävä maakaasun toimittaja, ja ajankohtainen energiakriisi on vahvistanut entisestään sen markkina-asemaa. Euroopan riippuvuus venäläisistä kaasuhanoista on kuitenkin todellista pienempi, kuin mitä etenkin Putin antaa ymmärtää. Ongelmana on, että hintojen noususta huolimatta on edelleen halvinta ostaa ”venäläistä”.
Sitäkin vakavampi ongelma on, että hinnasta viis paisutamme päivittäin Venäjän sotakassaa lähes 850 miljoonan euron edestä. Fossiilisten polttoaineiden osuus Venäjän viennistä on noin 63 prosenttia ja valtaosa siitä kohdistuu Eurooppaan. Jos haluamme tehokkaasti puuttua Venäjän sotatalouteen, tässä olisi sen ydin.
EU-komissio julkaisi maaliskuussa uuden suunnitelmansa (RePowerEU) katkaista Euroopan riippuvuus Venäjän fossiilisista polttoaineista ennen vuotta 2030. Tämän lisäksi Maailman Energiajärjestön IEA:n mukaan Eurooppa pystyisi jo kuluvan vuoden puolella vähentämään venäläisen maakaasun käyttöä kolmanneksella nykyisestä kohtuullisin kustannuksin. Muutos nykytilaan ei tapahdu itsestään, vaan vaatii yhtenäistä ja pitkäjänteistä poliittista ponnistelua useilla sektoreilla, sekä vahvaa kansainvälistä vuoropuhelua energiamarkkinoiden kehityksestä ja energiaturvallisuudesta.
Strategisen omavaraisuuden vahvistaminen on asetettava EU:n turvallisuuden ykköstavoitteeksi. Globaalien kriisien kohdatessa, kuten pandemian tai mantereella tapahtuvan sodan syttyessä on tärkeää pystyä toimimaan riippumattomana. Energiasta onkin tullut nyt venäläisille vahva geopoliittinen ase, jonka kustantajana olemme valitettavasti me eurooppalaiset.
Keskustelu venäläisestä kaasusta linkittyy myös erityisesti ajankohtaiseen vääntöön EU-taksonomiasta. Emme voi missään nimessä niin ilmaston, kuin meneillä olevan sodan vuoksi leimata venäläistä kaasua kestäväksi. Tämä olisi ristiriidassa kaikkien sanktioiden kanssa ja myös heikentäisi Euroopan uskottavuutta. Nyt, jos koskaan, on uskallettava irtautua kestämättömistä energialähteistä ja investoida aidosti kestävään tulevaisuuteen.
