Viron suojelupoliisi Kapon johtaja Arnold Sinisalun ryöpyttää ERR:n verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessaan Venäjän presidentti Vladimir Putinia.
– Emme tiedä ja saa ikinä tietää, kuka on ollut maailman suurin varas, mutta tämän päivän suurin varas istuu Kremlissä. En puhu tässä hänen maallisesta omaisuudestaan. Tarkoitan sellaista, jota ei voi punnita ja mitata rahassa – hän on varastanut omansa ja muidenkin kansojen tulevaisuuden ja toisinaan menneisyydenkin, Sinisalu kirjoittaa.
Hänen mukaansa on mahdotonta edes ajatella, että muut entiset suurvallat vaatisivat Venäjän tavoin aiemmin valloitettuja tai liitettyjä alueita takaisin.
– Voimmeko kuvitella, että meille läheinen Ruotsin kuningaskunta vaatisi Viron ja Liivinmaan palauttamista, hän vertaa.
Kunnia, maine ja valta ovat Sinisalun mukaan Kremlissä selvästi tärkeämpiä asioita kuin rauha Venäjän naapurimaissa tai maailmanlaajuisesti.
Putinin ajatusmaailma on hänen mukaansa irtautunut todellisuudesta.
– Kremlin johtajan mielipide 1900-luvun suurimmasta geopoliittisesta katastrofista eli Neuvostoliiton romahtamisesta on syvästi virheellinen. Neuvostoliittoa repi eniten tehoton talousmalli ja yleistä kehitystä suosivan vapauden puute, eikä mikään salaperäinen Yhdysvaltojen ja sen länsiliittolaisten painostus tai kylmän sodan aikainen salaliitto.
Viron suojelupoliisin mukaan Venäjän johdon kanssa keskustelu on mahdotonta.
– Julistamalla Ukrainan lännen siirtomaaksi ja kieltämällä ukrainalaisten ja kansakunnan olemassaolon, Kremlin johtaja ei tarjoa minkäänlaista mahdollisuutta järkevään keskusteluun. Vuoropuhelu Kremlin kanssa Ukrainasta on kuin huono parodia sokean ja kuuron keskustelusta.





