Tarkentuneiden tietojen mukaan kansantalouden tuotanto laski lokakuussa edellisestä kuukaudesta, mutta pysyi vielä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten.
Kausitasoitettu tuotanto laski Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa 0,6 prosenttia syyskuusta. Vuoden takaiseen verrattuna työpäiväkorjattu tuotanto oli tarkentuneiden tietojen mukaan 2,1 prosenttia vastaavaa aikaa suurempi, kun sen ennakkotiedoissa arvioitiin olleen vain 0,8 prosenttia korkeampi.
Myös syyskuussa kausitasoitettu tuotanto laski 0,4 prosenttia edelliskuukaudesta.
Työpäiväkorjattuna alkutuotanto eli lähinnä maa- ja metsätalous laski lokakuussa vuodentakaisesta noin kolme prosenttia. Se sijaan teollisuus ja rakentaminen kasvoivat noin 1,4 prosenttia ja palvelut kasvoivat noin 1,6 prosenttia.