Suomen ja Ruotsin olisi syvennettävä sotilaallista yhteistyötään ja muodostettava keskinäinen puolustusliitto. Näin suosittavat professori Stefan Forss ja everstiluutnantti Stig Rydell Ruotsin kuninkaallisen sotatiedeakatemian julkaisemassa artikkelissa.
Forss on Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, joka on tehnyt pitkän uran muun muassa ydinaseisiin ja asevalvontaan liittyvän tutkimuksen parissa. Rydell on Ruotsin ilmavoimien reserviupseeri, joka on toiminut muun muassa strategian opettajana Ruotsin, Norjan ja Tanskan maanpuolustuskorkeakouluissa.
Forss ja Rydell kehottavat Suomea ja Ruotsia käyttämään hyväkseen kaikki mahdollisuudet puolustusvoimiensa operatiivisen yhteistoimintakyvyn vahvistamiseksi jo rauhan aikana. Puolustusliitto tarjoaisi heidän mukaansa ensi vaiheen ratkaisun, mutta tulevaisuudessa tavoite voisi kenties toteutua myös EU:n, Naton tai niiden molempien puitteissa.
– Suomalais-ruotsalaisen puolustusliiton konkreettisiin etuihin kuuluisivat molempien osapuolien kannalta esimerkiksi tuntuvasti ennustettavampi käyttäytyminen kriisissä tai sodassa, suurempi strateginen syvyys, tukikohtien yhteiskäyttö ja suorituskykyjen laventuminen (ruotsalaiset sukellusveneet, suomalaiset risteilyohjukset), asiantuntijat toteavat.
Jos Suomen ja Ruotsin lähialueilla syntyisi kriisi, se leviäisi heidän mukaansa vääjäämättä nopeasti koko Itämeren alueelle. Koska yksittäisen valtion kansallinen liikkumatila jäisi tällaisessa tilanteessa hyvin vaatimattomaksi, he katsovat, että puolustussuunnittelua olisi tärkeää harjoittaa yhdessä. Puolustusliitto loisi edellytykset maiden yhteisille, mahdollisimman perusteellisille puolustusvalmisteluille ja yhteisiin resursseihin pohjautuville sotilaallisille optioille.
– Velvoittavan ruotsalais-suomalaisen puolustusyhteistyön tärkein poliittisstrateginen seuraus olisi se, että mahdollisuus sotilaallisten toimien kohdistamiseen vain toista maata vastaan tulisi siten ehkäistyksi, Forss ja Rydell arvioivat.
Sotilasstrategisesta näkökulmasta puolustusliiton keskeisenä tavoitteena olisi heidän mukaansa luoda nykyistä tehokkaampi kynnysvaikutus Suomea ja Ruotsia vastaan kohdistuvan sotilaallisen voimankäytön ennaltaehkäisemiseksi.
Naton menestyksellinen malli
Puolustusliitto olisi Forssin ja Rydellin mielestä uusi askel Suomen ja Ruotsin aktiivisessa ja kouriintuntuvassa turvallisuuspoliittisessa vastuunkannossa levottomana aikana. Liittosuhdetta koskevan valtiosopimuksen olisi heidän mukaansa tarkoituksenmukaista noudatella Naton peruskirjan mallia, joka on osoittanut toimivuutensa jo 70 vuoden ajan.
Suomen ja Ruotsin puolustussopimuksen yhteistä puolustusta koskeva artikla voitaisiin muotoilla esimerkiksi näin:
”Suomi ja Ruotsi sopivat siitä, että aseellista hyökkäystä jompaakumpaa maata vastaan on pidettävä hyökkäyksenä niitä molempia vastaan, ja tämän seurauksena ne sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tapahtuu, molemmat niistä – omaa tai yhteistä Yhdistyneitten Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan tunnustamaa itsepuolustusoikeuttaan noudattaen – auttavat toisiaan hyökkäyksen sattuessa ryhtymällä välittömästi tarvittaviin toimiin, aseellinen voimankäyttö mukaan lukien, turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.”
”Jokaisesta aseellisesta hyökkäyksestä ja kaikista toimenpiteistä, joihin sen seurauksena on ryhdytty, on ilmoitettava välittömästi turvallisuusneuvostolle. Nämä toimenpiteet on lopetettava, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.”
Imperiumin kaipuu
Forssin ja Rydellin ehdotuksen taustalla on Suomen ja Ruotsin turvallisuusympäristön kasvava epävakaus. He viittaavat muun muassa arvostetun brittiläisen Venäjä-asiantuntijan Keir Gilesin tuoreessa kirjassaan Moscow Rules esittämään arvioon, jonka mukaan presidentti Vladimir Putinin hallinto ylläpitää jatkuvaa vastakkainasettelua suhteessa länteen.
Gilesin mukaan Venäjän nationalistien mentaalinen kartta noudattelee vuoden 1914 rajoja – siis aikaa, jolloin Suomi, Baltian maat, Puola ja Ukraina olivat yhä tiukasti osa tsaarin imperiumia. Siihen, missä Venäjään kuuluvien alueiden rajan pitäisi kulkea, on hänen mukaansa venäläisessä ajattelussa aina suhtauduttu joustavasti.
– Olemme puhuneet venäläisten kenraalien kanssa, joiden mielestä näiden maiden olisi oltava Venäjän valvonnassa. Tämä ei tarkoita, että ne pitäisi valloittaa tai pakottaa siihen sotilaallisesti, vaan voidaan hyödyntää informaatiosodankäyntiä ja epävakauttavaa toimintaa, Giles totesi Svenska Dagbladetille äskettäin antamassaan haastattelussa.
Maaliskuun alussa käyttämässään puheenvuorossa Venäjän asevoimien yleisesikuntapäällikkö, kenraali Valeri Gerasimov ylisti venäläissotilaiden saavutuksia Syyriassa ja antoi ymmärtää, että vastaavia operaatioita voidaan Venäjän ”kansallisten intressien puolustamiseksi ja edistämiseksi” toteuttaa myös muualla.
Tunnettu venäläinen sotilasasiantuntija Pavel Felgenhauer kiteytti Gerasimovin sanoman jokseenkin lakonisesti näin:
– Viesti on, että meitä ei kiinnosta, mitä länsi ajattelee – olemme vihollisia.
