Suomen ennustetaan jakautuvan toukokuun alussa kahteen eri vyöhykkeeseen säätilan osalta. Etelässä ja lännessä on lämpimämpää samalla kun pohjoisessa ja idässä on viileämpää.
Forecan mukaan sää viilenee loppuviikosta koko maassa, sillä Suomeen on virtaamassa kylmää ilmaa. Lumisateita voi tulla pohjoisessa ja idässä.
Maanantaina lämpötila nousi maan etelä- ja keskiosassa paikoin yli 20 asteen.
– Huhti–toukokuun vaihde tuo tällä kertaa tullessaan osaan maata selvästi keväisempää säätä. Lämpimintä lähipäivinä on maan etelä- ja länsiosassa. Idässä lämpötilat vaihtelevat melko paljon eri paikkojen välillä, ja pohjoinen Suomi jää selvästi viileämmäksi. Koleimmat alueet ovat Pohjois-Karjala ja Pohjois-Suomi, meteorologi Anna Latvala toteaa.
Ennusteissa on myös vesi-, räntä- ja lumisateita.
– Seuraava noin viikko mennään suuremmaksi osaksi korkeapainesäässä. Tästä huolimatta satelee, ja idässä ja pohjoisessa osa sateesta voi tulla paikoin lumena tai räntänä. Viikonloppuna Suomessa puhaltaa pohjoistuuli ja sää viilenee hetkeksi, mutta ensi viikon puolella lämpötila saattaa kivuta takaisin ylöspäin, Latvala sanoo.
Lapissa vappuaattona satoi paikoin lunta. Etelässäkin vapun juhlijoiden kannattaa varautua viileään säähän, sillä keskiviikon vastaisena yönä on 1–5 plusastetta.
Vappupäivänä edessä on etenkin maan etelä- ja länsiosassa lämmin ja aurinkoinen poutapäivä. Lapissa ja idässä pilvisyys vaihtelee. Pohjanlahdella saattaa muodostua sumua tai sumupilveä, jolloin sitä voi ajautua paikoin länsirannikolle.
– Lämpötila on päivällä maan etelä- ja länsiosassa enimmäkseen 13–18 astetta, paikoin rannikoilla jäädään kuitenkin alhaisempiin lukemiin. Maan itäosassa on 8–14 astetta, pohjoisosassa laajalti 6–12 astetta ja Pohjois-Lapissa 3–8 astetta, Anna Latvala kertoo.
Kuukausi vaihtuu ja lämpötilat kohoavat Länsi-Suomessa laajalti jo toukokuun alun tavanomaisia lukemia korkeammiksi. Kartassa näkyvät vasemmanpuoleisina numeroina ennustetut ja oikealla tilastolliset maksimi-, keski- ja minimilämpötilat seuraavalle viidelle vuorokaudelle. pic.twitter.com/SK3KFsYX8n
— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) April 30, 2024