Ranskan paikallisvaalien ensimmäinen kierros oli Kansalliselle liittoumalle historiallinen menestys. Tulos vahvistaa samalla kuvaa poliittisesta strategiasta, jonka kulminaatiopiste voi olla jo vuoden päästä käytävissä presidentinvaaleissa.
Vuonna 2010 Kansallisen liittouman puheenjohtajaksi noussut Marine Le Pen käynnisti uuden luvun puolueensa strategiassa ja tavoitteissa. Hänen isänsä Jean-Marie Le Penin pitkän johtajakauden aikana puolue toimi ennen kaikkea populistisena protestiliikkeenä. Hyvistä vaalituloksista huolimatta se ei käytännössä tavoitellut vakavasti poliittista valtaa.
Marine Le Penin johdolla strategia muuttui järjestelmälliseksi ja pitkäjänteiseksi. Tavoitteena oli siirtää puolue protestipolitiikan marginaalista kohti institutionaalista vallankäyttöä. Strategia rakentui kolmelle keskeiselle pilarille. Kuten ranskalainen politologi Pascal Perrineau on todennut, puolueen kehitystä on vaikea ymmärtää ilman tätä tietoista muodonmuutosta.
Ensimmäisessä vaiheessa puolue pyrki irtautumaan antisemitismiin ja seksuaalivähemmistöihin liitetyistä mielikuvista. Tätä prosessia kutsuttiin demonisoinnin purkamiseksi.
Tavoite oli selkeä: laajentaa äänestäjäpohjaa, joka ennen Marine Le Penin aikaa oli huomattavasti nykyistä kapeampi. Erityisesti puolue pyrki tavoittamaan vaaleissa ratkaisevan keskiluokan.
Toinen strateginen askel oli murtaa perinteisten puolueiden asemaa paikallistasolla. Kansallisessa liittoumassa tunnistettiin varhain niin sanotun ”unohdetun Ranskan” poliittinen potentiaali. Tähän kuuluvat vanhat teollisuuspaikkakunnat, pienet kaupungit ja maaseutualueet, joiden asukkaat kokevat jääneensä globalisaation ja rakennemuutoksen varjoon.
Näin puolue onnistui vähitellen murtautumaan sosialistien perinteiseen työväenluokkaiseen äänestäjäkuntaan. Kehitys alkoi jo vuoden 1995 presidentinvaaleissa, jolloin silloinen Kansallinen rintama nousi ensimmäistä kertaa työväenluokan suosituimpien puolueiden joukkoon.
Kolmas strateginen tavoite liittyy Ranskan vallan ytimeen: presidentinviran voittamiseen. Viime sunnuntain paikallisvaalien ensimmäinen kierros oli puolueen historian paras. Vielä tärkeämpää on, että tulos vahvistaa kannatuksen pitkää nousutrendiä.
Suuret kaupungit ovat yhä haaste
Paikallisvaalien toinen kierros on luonteeltaan taktinen. Listoja voidaan yhdistää tai vetää pois, ja puolueiden välillä syntyy paikallisia sopimuksia. Siksi lopullinen tulos ei aina heijasta suoraan puolueiden todellista kannatusta.
Kansallisen liittouman keskeinen haaste liittyy suuriin kaupunkeihin. Ensimmäisellä kierroksella puolue jäi monin paikoin jälkeen urbaanikeskuksissa. Sen kannatus on edelleen vahvinta maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa.
On kuitenkin epäselvää, muodostuuko tästä ratkaiseva este presidentinvaaleissa. Äänestys ratkaistaan koko maan tasolla, eikä suurten kaupunkien hallinta ole välttämätön edellytys voitolle.
Puolueen haaste voi olla myös sen oma menestys. Normalisoituminen on lisännyt uskottavuutta hallitusvaihtoehtona, mutta samalla se voi heikentää protestipuolueen vetovoimaa. Tasapainoilu näiden välillä on puolueen keskeinen strateginen dilemma.
Ranskan poliittinen kenttä hajautuu
Emmanuel Macronin kaudella Ranskan politiikka on jäsentynyt yhä selvemmin kolmen blokin järjestelmäksi. Kansallisen liittouman kannalta tämä avaa merkittävää poliittista tilaa.
Vasemmiston sisäiset ristiriidat ovat kasvaneet, eikä yhteistä linjaa ole helppo löytää. Myös uskottavan presidenttiehdokkaan puute heikentää sen asemaa. Osin radikalisoitunut vasemmisto – erityisesti Lannistumaton Ranska – ei myöskään nauti laajaa luottamusta poliittisen vakauden takaajana.
Alkuvuodesta julkaistun tutkimuksen mukaan lähes 70 prosenttia ranskalaisista pitää Lannistumatonta Ranskaa uhkana maan demokratialle. Näin puolueen mahdollisuudet nousta ratkaisevaan asemaan presidentinvaaleissa näyttävät rajallisilta.
Keskustaoikeiston tilanne on sekin avoin. Vakuuttavaa presidenttiehdokasta ei ole löytynyt. Puoluekentällä on puhuttu esivaaleista, mutta keskeinen kysymys on edelleen sama: kuka ehdokkaaksi lopulta nousee.
Lisäksi osallistuminen Macronin hallituksiin on jättänyt osaan keskustaoikeistoa poliittisen varjon, josta irrottautuminen on vaikeaa.
Strategia etenee kohti huipennusta
Tässä asetelmassa Kansallinen liittouma etenee kohti vuoden 2027 presidentinvaaleja pitkälti suunnitellusti. Marine Le Penin vuonna 2010 käynnistämä strateginen muutos on muovannut puolueesta protestiliikkeestä institutionaalisen poliittisen voiman.
Jos kehitys jatkuu, ensi vuoden presidentinvaalit voivat muodostua hetkeksi, jolloin yli vuosikymmenen mittainen strateginen projekti saavuttaa kulminaationsa.
Tällöin kyse ei olisi vain yhden puolueen vaalivoitosta, vaan koko Ranskan poliittisen järjestelmän merkittävästä murroksesta – kehityksestä, jolla olisi laajoja vaikutuksia myös Eurooppaan.