Kokoomuksen kansanedustaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa torjuu keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen esityksen eläkekatosta. Sarkomaan mukaan eläkekatto tarkoittaisi käytännössä uutta lisäveroa enemmän ansaitseville ja murtaisi suomalaisen työeläkejärjestelmän keskiössä olevat arvot.
Kaikkonen esitti aikaisemmin tällä viikolla Suomeen eläkekattoa, eli euromääräistä enimmäismäärää suurille eläkkeille. Muun muassa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela on kehunut Kaikkosen esitystä. Kokoomuksen Sarkomaa ei Kaikkosen esitykselle kuitenkaan lämpene.
– Keskustan esittämä eläkekatto rikkoisi periaatteen, jonka mukaan työeläke perustuu ansaittuun palkkaan kaikille yhdenvertaisesti samojen periaatteiden mukaisesti. Jos työeläkemaksua perittäisiin myös niistä tuloista, joista ei kertyisi omaa eläkettä, olisi se siltä osin käytännössä ylimääräinen lisävero enemmän ansaitseville työntekijöille, Sarkomaa sanoo tiedotteessa.
Töeläkejärjestelmän tehtävänä ei kokoomusedustajan mukaan ole toimia verotusjärjestelmänä. Hän pitää esitystä haitallisena talouskasvulle ja työn kannustimille.
– Progressiivisen verotuksen päälle ei ole perusteltua eikä kestävää lisätä uutta tulontasausjärjestelmää. Keskustan esitys olisi myrkkyä talouskasvulle ja työn kannustimille.
Jos kertyville eläkkeille asetettaisiin maksimimäärä ja työnantajien sekä työntekijöiden maksamille työeläkemaksuille yläraja, eläkekatto pienentäisi Sarkomaan mukaan työeläkemaksujen tuloa välittömästi, eläkemenojen pysyessä ennallaan vielä pitkään. Jo kertyneet eläkkeet pitäisi kustantaa entiseen tapaan, sillä niillä on perustuslain suoja, Sarkomaa sanoo.
– Varat jo ansaittujen eläkkeiden kattamiseen pitäisi kerätä työeläkemaksuilla. Tämä pakottaisi nostamaan maksua, jossa on jo muutenkin väestön ikääntymisestä johtuvaa korotuspainetta. Korotus lisäisi nyt työelämässä olevien ja tulevien sukupolvien maksurasitusta, Sarkomaa varoittaa.
Sarkomaa korostaa, että suomalaisen työeläkejärjestelmän perusperiaate on pidettävä koskemattomana. Hän kiinnittää huomiota Vasemmistoliiton puheenjohtajan Kaikkosen esitystä tukeville kommenteille.
– Onko niin, että keskusta ja vasemmisto ovat nyt yhdessä tuumin suunnittelemassa työtä tekevän suomalaisen lisäverottamista ja koko työeläkejärjestelmän perusperiaatteiden romuttamista?