Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) arvioi blogissaan, että eduskuntavaalien jälkeen valtaan voi nousta SDP:n, keskustan ja vasemmistoliiton niin sanottu kansanrintamahallitus.
– Pohja olisi kansanrintama vahvimmillaan ja perinteisimmillään, sillä tuoreet gallupit kertovat, että demareille riittäisi eduskuntaenemmistön saamiseksi hallituskumppaneiksi aina uskollinen keskusta ja kannatusnosteessa seilaava vasemmistoliitto. Vihreät olisi siis jäämässä näillä lukemilla auttamattomasti ulos ja siihen olisi kaksi syytä: huono kannatus ja keskustan inho, hän kirjoittaa.
Heinosen arvion mukaan keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on jättänyt oven auki SDP:n keskustan ja vasemmistoliiton hallitukselle.
Heinonen viittaa Kaikkosen kommentteihin Asiastudiossa. Siinä Kaikkonen torjuu viime vaalikauden viiden puolueen hallituksen, mutta yksittäisiä puolueita hän ei rajaa pois hallitusyhteistyöstä.
– Sen verran traumoja osalle keskustaväestä jäi, että sitä viiden puolueen hallituspohjaa emme tällä hetkellä hamua, Kaikkonen sanoi Asiastudiossa toimittaja Jari Korkin haastattelussa.
– Emme sulje mitään yksittäistä puoluetta pois, mutta se viiden puolueen pohja…, meillä toipumisaika ei vielä riitä. Se ei ole nähdäkseni pöydällä, keskustan puheenjohtaja jatkoi.
Timo Heinonen näkee kommentissa pohjustusta kansanrintamahallitukselle.
– Eli näyttäisi siltä, että keskustallekin vasemmistokärryt kelpaavat, kunhan kyydissä tai edes aisalla ei ole vihreät, kokoomusedustaja pohtii.
– Näyttää siis selvältä, että kansanrintaman nousun valtaan voi estää vain se, että kokoomus nousisi suurimmaksi myös kevään 2027 vaaleissa, hän jatkaa.
LUE MYÖS:
HS: Keskusta on suosituin hallituskumppani SDP:n kannattajille
Punavihreiden puolueiden sisäinen kamppailu kiristyy