Iranin laivasto romahti iskuissa – yli 60 alusta poissa pelistä

Yhdysvaltojen ja Israelin iskut ovat tuhonneet merkittävän osan Teheranin merivoimista Persianlahdella.
Kyljelleen kääntynyt alus Konarakin laivastotukikohdassa Iranin eteläosissa. / AFP / LEHTIKUVA
Kyljelleen kääntynyt alus Konarakin laivastotukikohdassa Iranin eteläosissa. / AFP / LEHTIKUVA

Yhdysvaltojen ja Israelin helmikuun lopussa aloittama Epic Fury –operaatio on lamauttanut suurimman osan Iranin laivastosta. Iskuissa on tuhottu tai vaurioitettu yli 60 iranilaista alusta.

Kohteisiin on lukeutunut Yhdysvaltain amiraali Brad Cooperin mukaan niin suuria sota-aluksia kuin pieniä pikaveneitä, miinalaivoja ja sukellusveneitä. Iranin laivaston vahvuudeksi arvioitiin ennen sotaa 250–300 alusta, joten tappiot ovat merkittäviä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Iskujen seurauksena Iranin jäljellä olevia merivoimia kuvataan National Interest -lehden mukaan hajanaisiksi ja pahoin heikentyneiksi.

Operaation aikana on tuhottu tai vaurioitettu useita Iranin tärkeimpiä aluksia. Yksi merkittävimmistä menetyksistä on Moudge-luokan fregatti IRIS Dena, jonka amerikkalainen sukellusvene torpedoi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeen, kun Yhdysvaltain sukellusvene upotti suuren sota-aluksen taistelussa.

Iran menetti lisäksi Shahid Bagheri -droonitukialuksen, joka tuhoutui ilmaiskussa Bandar Abbasin satamassa sekä öljytankkerin rungon päälle rakennetun Makran-aluksen, joka toimi massiivisena liikkuvana tukikohtana drooneille ja erikoisjoukoille.

Poimintoja videosisällöistämme

Iskujen kohteena oli myös Jamaran-korvetti sekä fregatit Sahand ja Sabalan.

Pienempien alusten osalta tappiot ovat olleet suuria. Hormuzinsalmen läheisyydessä tuhottiin 16 miinalaivaa, ja satamissa vielä kymmenen lisää. Useita niin sanottuihin parvihyökkäyksiin tarkoitettuja pikaveneitä on upotettu.

Kyky sulkea Hormuzinsalmi heikkenee

Ennen operaatiota Teheranin meristrategia perustui epäsymmetriseen sodankäyntiin, jossa pienet alukset, miinat ja ohjukset muodostivat uhan alueen meriliikenteelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Erityisen tärkeä oli kyky häiritä Hormuzinsalmea, jonka kautta kulkee noin viidennes maailman öljystä. Mahdollisuudet tähän ovat nyt suuresti heikentyneet. Yhdysvaltain iskujen arvioidaan samalla romuttaneen maan pyrkimykset kehittää kauemmas ulottuvia merivoimia.

Iranilla on edelleen käytössään rajallinen määrä sukellusveneitä, rannikko-ohjuksia ja pienempiä aluksia. Niiden merkitys on selvästi pienempi kuin ennen Epic Fury -operaatiota.

Iranin merivoimat on jaettu perinteiseen laivastoon ja vallankumouskaartin merivoimiin. Jälkimmäinen on keskittynyt erityisesti epäsymmetriseen sodankäyntiin Persianlahdella.

Sodan alkamisen jälkeen Iran on hyökännyt ainakin 20 aluksen kimppuun Persianlahdella.
Yhdysvallat yrittää avata tärkeää öljyn kuljetusreittiä.
Sotalaivojen arvellaan suojaavan merijalkaväen osaston siirtoa Persianlahdelle.
Mainos