Iranin iskut laajenevat, voi lamauttaa energiainfran jopa vuosiksi

Sodan alkamisen jälkeen Iran on hyökännyt ainakin 20 aluksen kimppuun Persianlahdella.
Source Blessing -rahtialukselta nousee savua maaliskuun 12. päivänä. Sodan alkamisen jälkeen Iran on hyökännyt ainakin 20 aluksen kimppuun Persianlahdella. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT
Source Blessing -rahtialukselta nousee savua maaliskuun 12. päivänä. Sodan alkamisen jälkeen Iran on hyökännyt ainakin 20 aluksen kimppuun Persianlahdella. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Asiantuntijat varoittavat, että Iran pystyy merkittävästi kiristämään iskujaan Persianlahden toiminnassa olevia öljy- ja kaasukenttiä vastaan.

– Energiainfrastruktuuriin kohdistuvien iskujen osalta hanskoja ei ole vielä edes riisuttu. Iranilaiset iskevät nyt kasvavaan joukkoon kohteita Persianlahdella, ja strategialla voi olla vielä uusia vaiheita edessään, arvioi Energy Aspects -konsulttiyhtiön geopoliittinen johtaja Richard Bronze Financial Timesille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Iran iski maanantaina onnistuneesti Shahin öljy- ja kaasukenttään Yhdistyneiden Arabiemiraattien Abu Dhabin eteläosassa.

Kyseessä oli Iranin ensimmäinen vahvistettu hyökkäys energiantuotantoa vastaan ja osoitus siitä, että Teheran pystyy pitkittämään häiriöitä globaaleilla energiamarkkinoilla, mikä on nostanut öljyn hinnan yli 100 dollariin barrelilta.

Myös Saudi-Arabian Shaybahin ja Berrin kentät ovat olleet viime päivinä Iranin iskujen kohteena.

Poimintoja videosisällöistämme

Sodan alkamisen jälkeen Iran on hyökännyt ainakin 20 aluksen kimppuun Persianlahdella osana tavoitteita ajaa tankkereita pois Hormuzinsalmelta, joka on Lähi-idän öljyn ja kaasun tärkein vientireitti.

Iskujen seurauksena yhä useampi öljy- ja kaasukenttä on joutunut keskeyttämään tuotannon. Iran on lisäksi iskenyt satamiin, polttoainevarastoihin, jalostamoihin ja kaasunkäsittelylaitoksiin.

Thunder Said Energy -konsulttiyhtiön Rob West arvioi FT:lle, että koska kaikkia Iranin drooneja ei voida onnistuneesti torjua, niitä voidaan käyttää häiritsemään vakavasti kansainvälistä infrastruktuuria ja merenkulkua kuukausien tai jopa vuosien ajan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Analyytikko Saul Kavonic MST Financialista totesi, että Iran voisi pyrkiä aiheuttamaan pitkäkestoista vahinkoa öljyn- ja kaasuntuotannolle iskemällä nesteytetyn maakaasun (LNG) laitokseen tai suurempiin kenttiin.

– Isku, joka veisi tuotannosta muutaman miljoonan barrelin, vaikuttaisi enemmän, koska varastoja ei voitaisi täydentää edes sodan päätyttyä, hän sanoi.

LNG-laitokseen kohdistuva isku olisi Kavonicin mukaan pahin mahdollinen, koska joidenkin laitteiden korvaamiseen kuluisi useita vuosia.

Yhdysvallat yrittää avata tärkeää öljyn kuljetusreittiä.
Sotalaivojen arvellaan suojaavan merijalkaväen osaston siirtoa Persianlahdelle.
Senaattorin mukaan Euroopan suhtautumistapa Iranin sotaan on surkea epäonnistuminen.
Mainos