Puolalais-ukrainalainen yhteisyritys on ilmoittanut aloittavansa Ukrainassa kehitetyn 2S22 Bohdana -haupitsin tuotannon Puolassa.
Nato-standardien mukainen haupitsi on jo aiemmin osoittanut tuhovoimansa Venäjän hyökkäystä vastaan, ja nyt sitä on määrä ryhtyä toimittamaan myös Puolan ja muiden länsimaiden asevoimille. Asiasta kertoo Notes from Poland -uutissivusto (NfP).
Yhteisyrityksen perustajaosapuolina ovat hydraulijärjestelmiin erikoistunut puolalaisyhtiö Ponar Wadowice ja haupitsin ukrainalainen kehittäjä KZVV.
– Yhtiön on tarkoitus valmistaa Nato-standardien mukaisia 155 millimetrin tykistöjärjestelmiä, mukaan lukien kuorma-auton lavetille asennettava Bohdana-haupitsi ja Bohdana-BG- kenttähaupitsi. Hanke toteutetaan EU:n ReArm Europe -hankkeen ja Puolan ja Ukrainan tiiviin teollisen yhteistyön pohjalta, Ponar Wadowice kertoo tiedotteessaan.
Ranskalaista Caesaria monessa suhteessa muistuttava Bohdana-haupitsi esiteltiin vuonna 2022 osana Ukrainan pyrkimyksiä modernisoida tykistöjärjestelmänsä Naton standardien mukaisiksi, ja sen raportoidaan olevan jo nyt Euroopan eniten tuotettu 155 millimetrin haupitsi.
Bohdana-haupitsien legendaarinen maine alkoi NfP:n mukaan rakentua jo täysimittaisen hyökkäyksen ensimmäisenä vuonna, jolloin vielä prototyyppivaiheessa ollutta järjestelmää käytettiin menestyksellisesti venäläisten häätämiseen strategisesti tärkeältä Käärmesaarelta.
Venäjän Mustanmeren lippulaivan Moskva-risteilijän upottaminen ja Käärmesaaren takaisinvaltaus estivät hyökkääjän yritykset edetä kohti isoa ja symbolisesti merkittävää Odessan satamakaupunkia.
Järjestelmän suhteellisen alhainen hinta ja näytöt taistelukentältä tekevät siitä puolalaisen Defence 24 -uutissivuston mukaan houkuttelevan vaihtoehdon myös muiden maiden asevoimille. Bohdana-haupitseja on tähän mennessä tuotettu jo yli 600 yksikköä, ja niillä on ammuttu yli 800 000 laukausta.