Elina Valtonen: Iranin kansa ansaitsee vapauden

Ulkoministerin mukaan Ali Khamenein kuolema avaa mahdollisuuden.
Ulkoministeri Elina Valtonen. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO
Ulkoministeri Elina Valtonen. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

– Ajatollah Ali Khamenein on vahvistettu kuolleen. Se avaa mahdollisuuden pitkään odotetulle muutokselle Lähi-idässä. Iranin diktatuuri on vuosien ajan tukahduttanut oman kansansa perusoikeuksia, kirjoittaa ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) viestipalvelu X:ssä.

Hän toteaa, että Iran on osoittanut piittaamattomuutta ydinsulkusopimuksia kohtaan, mikä on heikentänyt alueellista vakautta ja laajemmin kansainvälistä turvallisuutta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Iran on toiminut läheisessä yhteistyössä Venäjän kanssa ja toimittanut lennokkeja ja ohjuksia hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan, Valtonen sanoo.

Hän muistuttaa, että alkuvuonna Suomi edisti Iranin vallankumouskaartin listaamista terroristijärjestöksi EU:ssa.

– Iranin kansa ansaitsee vapauden. Kansalaisten on päästävä vaikuttamaan omiin asioihinsa ja saatava hallinta maastaan. Lähi-idässä on päästävä väkivallan kierteestä. Kestävät ratkaisut edellyttävät diplomatiaa ja matkaa on vielä edessä. Siviilejä on suojeltava kaikissa oloissa, Valtonen kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän kertoo osallistuvansa sunnuntaina EU:n ylimääräiseen ulkoasiainneuvoston ministerikokoukseen.

– Keskustelemme keinoista jännitteiden lieventämiseksi ja rauhan edistämiseksi Lähi-idässä. On tärkeää, että koordinoimme toimiamme tiiviisti transatlanttisten kumppaneidemme kanssa, Valtonen sanoo.

Peter Rickettsin mukaan Yhdysvaltojen tavoitteet ovat vaikeasti saavutettavissa.
Tutkijan mukaan Pohjoismaatkaan eivät ole turvassa Iranin kostotoimilta.
Europarlamentaarikko uskoo Iranin tekevän laajoja kostotoimia.
Mainos