Viro pitää yhä itärajaansa auki. Minkä vuoksi?

Ulkoministerin mukaan rajan sulkemiselle ei ole perusteita.
Poliisi vartioi Viron Narvan ja Venäjän Ivangorodin välisellä raja-asemalla. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Poliisi vartioi Viron Narvan ja Venäjän Ivangorodin välisellä raja-asemalla. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen (kok.) ihmettelee blogissaan, miksi Viro pitää yhä itärajansa auki.

– Olen tässä yrittänyt saada järjen voittamaan, mutta jostain kumman suusta monessa muussa Venäjän suuntaan niin ponnekas, äänekäs ja päättäväinenkin Viro haluaa tämän rallin vain jatkuvan? Miksi?

Mainos - sisältö jatkuu alla

Virossa on aika ajoin keskusteltu itärajan sulkemisesta. Sitä on vaatinut Suomen kokoomuksen virolainen veljespuolue Isänmaa. Viron hallitus ei ole kuitenkaan siihen suostunut.

Viron ulkoministeri Margus Tsahkna kertoi tammikuussa yleisradio ERR:lle, että Viron hallitus ei ole toistaiseksi tunnistanut sellaista turvallisuusuhkaa, joka edellyttäisi rajan sulkemista. Tämä on kuitenkin hänen mukaansa mahdollista, jos laittomat rajanylitykset tai Venäjän provokaatiot lisääntyvät.

– Valmius rajan sulkemiseen on muutaman tunnin kuluessa, jos niin päätämme, Tsahkna sanoi.

Viron sisäministeri Igor Taro kertoi syyskuussa ERR:lle, että rajaa on pidetty auki humanitaarisista ja inhimillisistä syistä, jotta ihmiset voivat vierailla rajan toisella puolella asuvien lähisukulaisten luona. Esimerkiksi rajakaupunki Narvassa suurin osa asukkaista on venäjänkielisiä, ja heillä useimmilla asuu sukulaisia Venäjällä.

Timo Heinonen antaa Virolle kuitenkin kiitosta siitä, että maan ulkoministeri Margus Tsahkna esitti hiljattain EU:n ulkoasiainneuvostossa, että kaikkien Ukrainassa taistelleiden venäläissotilaiden pääsy Schengen-alueelle estetään.

– Butshasta ei voi olla polkua Brysseliin, Margus Tsahkna perusteli Kyiv Independentin mukaan maahantulokieltoa.

Hän viittasi Butshassa tapahtuneeseen siviilien verilöylyyn ja muihin Venäjän sotarikoksiin.

Poimintoja videosisällöistämme

–  Venäjällä lähes miljoona taistelijaa. He ovat pääasiassa rikollisia, he ovat erittäin vaarallisia ihmisiä, Tsahkna sanoi.

– Meillä on tietoa, että useimmat heistä tulevat Eurooppaan sodan jälkeen. Eikä Eurooppa ole siihen valmis, hän jatkoi.

Timo Heinonen kertoo kannattavansa Viron ehdotusta.

– Olisi aivan käsittämätöntä, jos sotarikoksia ja hyökkäyssotaa Ukrainassa käyneet venäläiset voisivat mahdollisen ja toivottavan rauhan tultua matkustaa Eurooppaan ja EU-maihin kuin ei mitään olisi tapahtunut, ja kuin eivät mitään olisi tehneet. Kyllä heidän ainoa matkakohteensa Euroopassa pitäisi olla Haag, Heinonen viittaa sotarikoksia käsittelevään tuomioistuimeen.

Samaan osoitteeseen Heinonen lähettäisi Venäjän diktaattori Vladimir Putinin ja muut Kremlin johtajat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ei kai mikään maa olisi toisen maailman sodankaan jälkeen (Adolf) Hitlerille tekoja anteeksi antanut ja maahansa enää päästänyt, Heinonen toteaa.

Kansanedustaja toivoo, että Viron ehdotus menee EU:ssa läpi ja hyökkäyssotaan osallistunet venäläissotilaat eivät jatkossa pääse Euroopan unionin alueelle.

– Tähän sotaan rintamalla osallistuneet venäläiset, ja toki sotaa tukeneetkin venäläiset, ovat yhteisvastuullisesti syyllisiä kaikkeen siihen mitä Ukrainassa on tapahtunut. Ja tästä kaikesta heidän tulee kantaa vastuunsa.

Pieniä torjuntadrooneja, joita voidaan tuottaa edullisesti suuria määriä.
Korttien sulkeminen ja internet-häiriöt ovat lisänneet epäluottamusta pankkeihin.
Täyskiellon epäillään astuvan voimaan parin viikon päästä.
Mainos