Kokoomuksen kyselyssä ei havaintoja häirinnästä

Selvitys eduskuntaryhmän tilanteesta on valmistunut.
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen selvitys oman eduskuntaryhmänsä avustajien tilanteesta on valmistunut. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, onko kokoomuksen eduskuntaryhmässä ilmennyt epäasiallista toimintaa avustajia kohtaan.

Aihe on ollut runsaasti esillä sen jälkeen, kun SDP:n eduskuntaryhmän sisältä paljastui useita ahdistelutapauksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra sanoo aiheesta aiemmin kertoneelle Ylelle, että kyselyssä ei paljastunut yhtään seksuaalisen häirinnän tapauksia.

– Tietysti luotamme siihen, että nämä meidän kanavat, joiden kautta ihmiset voivat raportoida näitä ja saattaa ikään kuin prosessoitavaksi näitä häirintätapauksia, niin luotamme siihen, että ne toimivat.

Kopran mukaan kysely oli luottamuksellinen, joten työntekijöitä koskevia vastauksia tai kokemuksia ei avata julkisuuteen.

Kansanedustajan mukaan kasvot peittävät huivit eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin.
Suomi voisi tehdä saman tyyppisen julkilausuman kuin Pohjoismaissa on tehty.
Entinen puolustusministeri esittää poliittista sitoumusta muiden Pohjoismaiden tapaan.
Mainos