Yhä useampi panostaa lemmikin ruokaan – nämä vaihtoehdot jäävät hyllyyn

Moni haluaa ostaa kissalleen tai koiralleen vain parasta.
Kissa syömässä. Kuvituskuva. PIXABAY
Kissa syömässä. Kuvituskuva. PIXABAY

Suomalaiset tahtovat entistä tasokkaampaa ruokaa lemmikeilleen. Kaupparyhmä S-ryhmän myyntitilastot osoittavat, että keskihintaisten ja kalliiden tuotteiden osuus lemmikkien ruokien myynnistä on kasvanut edullisempiin verrattuna viime vuosikymmenen lopusta vuoteen 2024.

Laadukkuuden tärkeys nousee esiin myös S-ryhmän teettämän kuluttajatutkimuksen tuloksissa. Kyselytutkimuksen mukaan keskeisimmät syyt koiran herkkujen valintaan ovat lemmikin oma mieltymys, alkuperämaa, laadukkuus ja hyvä hinta-laatusuhde.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Myyntidatasta ja tutkimuksistamme näkyy kasvava kiinnostus entistä tasokkaampaan lemmikkien ruokaan. Kuluttajien haasteena on ollut premium-tason tuotteiden vaikea saatavuus, kun tuotteita on voinut ostaa lähinnä vain erityisliikkeistä, S-ryhmän myyntipäällikkö Mikko Kovalainen toteaa tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

S-ryhmä kertoo vastaavansa lisääntyneeseen premium-tason tuotteiden kysyntään tuomalla niitä myös omiin valikoimiinsa.

Myös Agria-eläinvakuutuksen toteuttama kyselytutkimus osoittaa, että lemmikkien merkitys suomalaisille on entistä suurempi. Noin puolet kissan- tai koiranomistajista myös kokee, että lemmikkieläin on omaan lapseen verrattavissa oleva perheenjäsen. Kiintymyssuhde ilmenee myös haluna panostaa lemmikin hyvinvointiin huolehtimalla sen laadukkaasta ravinnosta.

LUE MYÖS:
Voiko lemmikki korvata lapsen? Näin suomalaiset vastaavat

Ainakin neljä kissaa on kuollut viruksen takia.
Lemmikin kuolema voi olla omistajalle yhtä raskas kokemus kuin oman lapsen menettäminen.
Mainos