IL: Nöyryyttävä perinne jatkuu koulujen kielloista huolimatta

Uusien opiskelijoiden nasujaisia järjestettiin useissa paikoissa.
Alppipuisto Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Alppipuisto Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Lukionsa aloittaneiden oppilaiden nasujaisia on jälleen järjestetty eri puolilla Helsinkiä, vaikka koulut ovat yrittäneet laittaa perinteelle pistettä.

Iltalehden mukaan sivullinen kummasteli perjantaina Alppipuistossa tilannetta, jossa vanhemmat opiskelijat järjestivät nuorille paikoin nöyryyttävältä näyttäviä toimia.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Paikalla oli silminnäkijän mukaan jopa yli 150 nuorta. Ohikulkijan kuvaamalla videolla lukiolaisten päälle oli heitetty jauhoa ja ”muuta ryönää” ja eräs haalareihin pukeutunut nuori mies läpsi tekopeniksellä ykkösluokkalaisia kasvoihin.

Nasujaisperinne on Helsingin Sanomien mukaan kielletty pääkaupunkiseudun lukioissa, eikä se niiden mukaan kuulu nykyaikaiseen kouluyhteisöön.

Silti perjantaina lukiolaisryhmiä nähtiin esimerkiksi Ruttopuistossa ja Töölönlahdella. Nasujaiset ovat kouluajan ulkopuolella, joten koulun on niihin vaikea puuttua.

Koulu- ja päiväkotiruoan tulisi vastata kansallisia ravitsemussuosituksia, sanoo Tiina Elo.
Palvelua saa käyttää yhdellä ehdolla.
Mainos