Muistilista muuttajalle: Vältä yleisimmät virheet

Muuttojärjestelyt kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.
Muuttolaatikoita Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Muuttolaatikoita Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Elokuu tarkoittaa monelle uuden alkua ja arkeen palaamista. Erityisesti korkeakouluopiskelijoille, jotka aloittavat opintonsa uudessa kaupungissa. Uusi alku voi tuntua jännittävältä ja muuttaessa on paljon muistettavaa.

Sähköyhtiö Helen on koonnut vinkit, joiden avulla voi välttää yleisimmät kompastuskivet ja varmistaa, että uusi arki alkaa sujuvasti.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Hoida sopimukset kuntoon jo ennen muuttopäivää

Helenin mukaan ennen muuttoa on hyvä valmistella muuttojärjestelyt mahdollisimman pitkälle sekä huolehtia siirrettävistä sopimuksista. Kotivakuutus, muuttoilmoitus sekä internetyhteyden järjestäminen uuteen kotiin on hyvä tehdä jo ennen itse muuttopäivää.

Lisäksi sähkösopimuksen siirto kannattaa tehdä hyvissä ajoin, mielellään jo viikko ennen muuttoa. Tarvittaessa sähkösopimukset voi pitää päällekkäin voimassa sekä vanhassa että uudessa osoitteessa, jotta loppusiivouksen ei tarvitse sujua taskulampun valossa.

– Sopimuksen voi muuton yhteydessä myös päivittää vastaamaan uuden kodin tarpeita. Sopisiko kotiisi toistaiseksi voimassa oleva vai määräaikainen sopimus? Vai kenties kiinteä hintainen sähkösopimus tai pörssisähkö?, Helen kehottaa kysymään itseltään.

Ole ajoissa liikkeellä

Kuun vaihde on vilkasta muuttoaikaa, joten muuttopalvelun, vuokrattavan muuttoauton ja läheisten aikataulut kannattaa selvittää ajoissa, jotta muuttopäivä sujuu mutkitta.

– Muista varata muuttopäivälle tarpeeksi muuttolaatikoita sekä apukäsiä, sillä yleinen virhe on aliarvioida tavaramäärä sekä apukäsien tarve. Hyvä vinkki on muistaa pakata muuttopäivälle myös evästä – hyvät eväät antavat mukavasti puhtia muuttourakkaan, Helen vinkkaa tiedotteessa.

Poimintoja videosisällöistämme

Jo tavaroita pakatessa voi helpottaa muuttopäivän taakkaa. Muutto on hyvä syy käydä läpi esimerkiksi kuivakaapit ja karsia pois vanhat elintarvikkeet.

– Näin et turhaan joudu muuttamaan ylimääräistä tavaraa uuteen asuntoon. Muuttamista helpottaa myös muuttolaatikoiden nimeäminen, jolloin laatikoita kantaessa on helppo tietää mihin huoneeseen laatikot kuuluvat ja mitä niiden sisältä löytyy.

Kätevä tapa on pakata erilliseen matkalaukkuun tavarat, joita tarvitset lähellä muuttoa ja muuton aikana kaikista eniten.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kriittisimmät tavarat löytyvät yhdestä paikasta eikä haittaa, vaikka muuttolaatikoita ei saisi purettua heti ensimmäisinä muuttopäivinä. Ennakoimalla säästät aikaa ja vältät turhaa stressiä muuttaessa, Helen neuvoo.

LUE MYÖS:
Opiskelijat eivät saa enää asumistukea – tämä vuokrasopimus toimii jatkossa parhaiten

Moni ei tiedä: Näissä tapauksissa vuokran sopimussakkoa ei tarvitse maksaa

Asunnon vanhasta ostohinnasta ei aina kannata pitää kiinni.
Vuokralaisen neuvotteluasema on parantunut.
Alkuvuosi oli asuntomarkkinoilla odotuksia heikompi.
Mainos