Pirkanmaalle ja Päijät-Hämeeseen syntyneet sade- ja ukkoskuurot liikkuvat maanantaina alkuillan aikana länsilounaaseen. Ilmatieteen laitos kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä.
Julkaisunsa yhteyteen Ilmatieteen laitos on julkaissut kuvan ukkosrintaman etenemisestä. Kuva on nähtävissä artikkelin lopussa. Kartta havainnollistaa sen, kuinka nauhamainen ukkosrintama etenee Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä kohti maan länsiosia.
– Etenkin Satakunnassa, Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa on odotettavissa salamointia, rankkasateita ja ukkospuuskia, Ilmatieteen laitos varoittaa.
Maanantai on ollut kesän vilkkain salamaniskujen osalta. Ilmatieteen laitoksen mukaan kello 16.44 mennessä oli mitattu jo lähes 1 900 maasalaman iskua.
Paikallisten ukkoskuurojen lisäksi maanantaita on vietetty laajassa osassa maata helteisessä säässä. Esimerkiksi Kaskisissa lämpötila nousi iltapäivällä lähes 32 asteeseen.
Ukkostilanne kello 15.50 (SA): Pirkanmaalle ja Päijät-Hämeeseen syntyneet sade- ja ukkoskuurot liikkuvat lähituntien aikana länsilounaaseen. Etenkin Satakunnassa, Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa on odotettavissa salamointia, rankkasateita ja ukkospuuskia. #kesä #ukkonen pic.twitter.com/aKjA4MGegr
— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) July 14, 2025
Ukkostilanne kello 16.44 (SA): kuluva päivä on ollut tämän kesän vilkkain salamaniskujen osalta: tähän mennessä jo lähes 1900 maasalamaniskua ja lisää on tulossa. #ukkonen #kesä #sää pic.twitter.com/kESw1bhlzs
— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) July 14, 2025