Donald Trump on vaikean valinnan edessä, niin myös Vladimir Putin

Venäjän diktaattori saattaa havitella USA:n presidentiltä tarjottuakin enemmän.
Donald Trump Valkoisen talon edustalla. / AFP / LEHTIKUVA / BRENDAN SMIALOWSKI
Donald Trump Valkoisen talon edustalla. / AFP / LEHTIKUVA / BRENDAN SMIALOWSKI

Venäjän ja Ukrainan välisen sodan lopettamiseen vaalikampanjassaan sitoutunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on venäläistutkija Aleksandr Baunovin mukaan valinnan edessä: hänen on joko ryhdyttävä aidosti painostamaan Vladimir Putinia – mikä tuskin onnistuu – tai ilmoitettava, että Yhdysvallat heittää pyyhkeen kehään.

Viimeisimpien Washingtonista kantautuneiden signaalien perusteella jälkimmäinen vaihtoehto vaikuttaa yhä todennäköisemmältä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Samaan aikaan myös Venäjän sotamenestykseen luottava Putin joutuu tekemään valinnan, yhdysvaltalaisen Carnegie-ajatushautomon Venäjän ja Euraasian tutkimusohjelmassa työskentelevä Baunov arvioi tuoreessa analyysissaan.

– Putin ei selvästikään ole päättänyt, hylkääkö hän Trumpin ja tämän pyrkimykset sodan lopettamiseksi vai yrittääkö hän yhä manipuloida Yhdysvaltain presidenttiä, Baunov sanoo.

Vladimir Putinin ilmoitus tulitauosta pääsiäisen ajaksi oli hänen mielestään symbolinen osoitus Putinin päättämättömyydestä. Näennäinen tulitauko antoi Putinille sekä mahdollisuuden lykätä ratkaisuaan suhteessa Trumpiin että keinon todistella omaa rauhantahtoaan.

– Ennen Trumpin uudelleenvalintaa Yhdysvaltain presidentiksi Venäjä ja Ukraina mittelivät verbaalisesti siitä, kumpi on konfliktin uhri. Moskova teki kaikkensa kiistääkseen sen ilmeisen tosiasian, että aggression uhri on Ukraina, Baunov toteaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Väitteidensä tueksi Kreml on toistanut kuluneita valheitaan ”Donbasin kansan” kärsimyksistä, venäjänkielisen vähemmistön oikeuksien polkemisesta Ukrainassa ja Venäjään kohdistuvasta Naton hyökkäyksen uhasta.

Pääsiäiseksi julistettu tulitauko antoi Baunovin mukaan Kremlille myös tilaisuuden testata Venäjän sisäisiä reaktioita. Erityisesti Putinia näyttää kiinnostavan se, miten Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan äänekkäimpiin tukijoihin lukeutuvat ääripatriootit ilmoitukseen suhtautuvat.

Moni saattaa hänen mukaansa kuvitella, että vallan keskittäminen Kremliin ja turvallisuusviranomaisten kuuliaisuus antaisivat Putinille mahdollisuuden päättää mitä tahansa muita enää kuulematta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Taistelujen jatkuminen edellyttää kuitenkin sitä, että Kreml säilyttää Venäjän sotaa kannattavien ryhmien tuen, hän huomauttaa.

Sodan vastustajat syyttävät hänen mukaansa Kremliä konfliktin itsetuhoisesta pitkittämisestä. Ääripatriootit puolestaan väittävät, että Venäjä ei ole kyennyt lyömään Ukrainaa, koska lopullista ratkaisua haetaan liian pehmeästi neuvotteluteitse eikä taistelukentällä, kuten heidän mielestään ensisijaisesti pitäisi.

– Venäjän lausunnoista päätellen Kreml uskoo, että ”pääsiäistulitauko” palveli tarkoitustaan. Olipa miten tahansa, niin kauan kuin mitään tulitaukoa ei saateta täytäntöön molempia osapuolia velvoittavalla tavalla, Kreml voi vapaasti rikkoa sen ehtoja, Baunov varoittaa.

Hallintoa tukenut lojalisti haukkui yllättäen Venäjän johtajan. Seuraajat miettivät, mistä on kyse.
Raakaöljyn hinta on noussut Lähi-idän kriisin seurauksena.
Pekingin ja Moskovan liittouman murtaminen voi asiantuntijoiden mukaan olla erittäin vaikeaa.
Mainos