Kaja Kallas: Puolustusmenoja nostettava ja valmistauduttava sotaan

EU:n ulkoasioiden korkea edustaja puhui keskiviikkona Brysselissä.
EU:n lippuja Brysselissä Belgiassa., LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
EU:n lippuja Brysselissä Belgiassa., LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Euroopan on nostettava puolustusmenojaan varmistaakseen, että se on valmis sotaan Venäjän kanssa, sanoo EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas. Asiasta uutisoivat kansainväliset mediat.

Kallas puhui keskiviikkona Euroopan puolustusviraston vuosikonferenssissa Brysselissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän sanoi olevansa samaa mieltä Yhdysvaltain tuoreen presidentin Donald Trumpin kanssa siitä, etteivät Euroopan maat investoi riittävästi asevoimiinsa.

– Venäjä muodostaa eksistentiaalisen uhan turvallisuudellemme tänään, huomenna ja niin kauan kuin ali-investoimme puolustukseen, Kallas sanoi keskiviikkona.

– Aika ei ole Venäjän puolella. Mutta se ei välttämättä ole myöskään meidän puolella, koska emme tee vielä tarpeeksi. Kenelläkään ei pitäisi olla epäilystäkään siitä, että meidän on kulutettava enemmän sodan estämiseksi. Mutta meidän on myös valmistauduttava sotaan, hän jatkoi.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Kallas toimi Viron pääministerinä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ihmiset sanovat, että olen Venäjän haukka. Luulen, että olen yksinkertaisesti realistinen Venäjän suhteen, hän sanoi.

Trump on aiemmin todennut, että Naton jäsenmaiden tulisi käyttää puolustukseen 5 prosenttia bruttokansantuotteesta. 23 Nato-maata 31:stä käyttää puolustukseensa vähintään 2 prosenttia.

Kallasin kommentit tulivat sen jälkeen, kun Venäjän parlamentin puolustuskomitean jäsen sanoi, että venäläisten miesten pitäisi valmistautua sotaan lännen kanssa tällä vuosikymmenellä. Useat länsimaiset viranomaiset ovat varoittaneet, että Venäjä voi hyökätä Nato-maahan, jos se voittaa Ukrainan sodan.

Ukrainalaiset käyttivät valtaamaansa radioasemaa hyväkseen ja teeskentelivät olevansa venäläissotilaita.
Venäjä haluaa pakotteista eroon ja ilkeilee siksi Suomen taloustilanteesta.
Pakotteiden yhdenmukaisella toteuttamisella voisi lisätä sodan hintaa.
Mainos