”Varoituslaukaus” – Kiina voi iskeä takaisin taloudessa

Yhdysvaltalaiset mikrosiruvalmistajat ovat Kiinan vastatoimien tähtäimessä.
Telakka Kiinassa. AFP / LEHTIKUVA / STR
Telakka Kiinassa. AFP / LEHTIKUVA / STR

Kiina valmistautuu kauppasotaan Yhdysvaltoja vastaan Donald Trumpin noustessa Yhdysvaltojen presidentiksi.

Muun muassa yhdysvaltalaiset mikrosiruvalmistajat ovat nyt Kiinan vastatoimien tähtäimessä. Maa on jo asettanut tullimaksuja teollisuusmuovien tuonnille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Asiasta kertoo The New York Times.

Yhdysvaltalainen yrityskonsultti Myron Brilliant arvioi, että Kiinan tavoitteena on lähettää viesti Trumpin hallinnolle.

– Se on varoituslaukaus uudelle hallinnolle siitä, me emme aio jäädä toimettomiksi ja että meillä on vaikutusvaltaa myös siinä tapauksessa, että kauppa- ja teknologiasota syvenee, hän sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Istuva presidentti Joe Biden on asettanut uusia sääntöjä, jotka rajoittavat Kiinan pääsyä yhdysvaltalaisiin puolijohdevalmisteisiin. Myös Kiinan kaivosteollisuus, kiinteistöala, aurinkopaneeliteollisuus ja logistiikka-ala ovat Yhdysvaltojen toimenpiteiden kohteena.

Kiina on jo aiemmin sulkenut joitain yhdysvaltalaisia teknologiayhtiöitä pois markkinoiltaan. Peking on syyttänyt yhdysvaltalaisyhtiöitä polkumyynnistä, jotka häiritsevät Kiinan omaa tuotantoa.

Kiinalaiset teollisuusryhmät ovat myös ajaneet laajempaa boikottia yhdysvaltalaisille mikrosiruille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Teknologiayhtiöiden ohella myös yhdysvaltalaiset vähittäiskaupan alan toimijat ovat joutuneet tutkimusten kohteeksi.

Toisaalta Kiinan varapresidentti Han Zheng on osallistumassa Trumpin virkaanastujaisiin, mikä analyytikko Joe Mazurin mielestä osoittaa, että Kiina pyrkii käyttämään vaikuttamisessa sekä keppiä että porkkanaa.

– Toisaalta he yrittävät pelata Trumpin taipumuksella olla diilien tekijä, mutta samalla he viestivät olevansa valmiita sanktioihin, Mazur arvioi.

Meppi pohtii, missä vaiheessa Eurooppa myöntää totuuden turvatakuistaan.
Teheranin hallinto voi vauhdittaa ydinohjelmaansa, jos uraanivarastoihin pääsee iskuista huolimatta käsiksi.
Pekingin suorittamassa häirinnässä oli harvinainen kymmenen päivän tauko.
Mainos