Pohjois-Siperiassa sijaitseva Jakutskin kaupunki on päättänyt lakkauttaa pysyvästi pormestarinvaalinsa. Päätöstä on perusteltu ”sodalla länttä vastaan”, kertoo Radio Svoboda.
Jakutian tasavallan pääkaupungissa asuu noin 270 000 asukasta. Tähän asti kaupungin pormestari on valittu suoralla kansanvaalilla, mutta jatkossa pormestariehdokkaan nimittää erillinen valintakomitea ja hyväksyy kaupunginvaltuusto.
Jakutskin kaupunginvaltuusto hyväksyi muutoksen äänin 23–5. Muutosta ajoi presidentti Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue.
Aiemmin pormestarinvaaleja kannattaneen Jakutian kuvernöörin Aisen Nikolajevin mukaan tilanne Venäjällä on muuttunut, mikä puoltaa vaaleista luopumista. Vaalien lakkauttaminen edistää hänen mukaansa myös maan yhtenäisyyttä.
– Elämme täysin erilaisissa olosuhteissa, emme ainoastaan paineen alla, mutta lännen meitä vastaan julistaman sodan keskellä. Lännen ohjukset lentävät meitä kohti ja sota-aluksemme räjähtelevät kansainvälisillä vesillä tuntemattomista syistä, Nikolajev listasi.
Tiettävästi yksikään ohjus tai drooni ei ole ylettänyt Ukrainan sodan aikana Jakutiaan asti, joka sijaitsee lähes 5 000 kilometrin päässä Ukrainan valtionrajasta.
Venäjällä on viime vuosina lakkautettu vauhdilla vaaleilla valittuja pormestarin virkoja. Vuonna 2023 pormestarinvaalit lakkautettiin Novosibirskin ja Ulan-Uden kaupungeissa.
Yhteensä pormestarivaalit on lakkautettu 80 venäläisessä maakuntapääkaupungissa sekä viidellä miehitetyllä Ukrainan alueella. Vain neljässä maakuntapääkaupungissa pormestari valitaan edelleen vaaleilla.
Nikolajevin mukaan muutos on osoitus siitä, että vaalien lakkauttaminen on hyvä asia.
– Onko elämästä tullut huonompaa 85 aluekeskuksessa? Asukkaiden mielipiteistä päätellen [vaalien lakkauttaminen] ei ole ollut huono asia, vaan hyvä, Nikolajev listasi.
Venäjän kommunistit -puolueen valtuutettu Vladimir Ju huomautti käsittelyn aikana, etteivät vaalit ole olleet suosittuja, sillä vain kolmannes äänioikeutetuista on käynyt äänestämässä. Hän arvioi vaalien lakkauttamisen lisäävän pormestarin vastuullisuutta.
Muutoksen arvioidaan säästävän 50-60 miljoonaa ruplaa (noin 480 000 – 580 000 euroa).
Täysin ongelmitta muutos ei kuitenkaan edennyt, sillä oppositiota edustavan liberaalin Jabloko-puolueen paikallinen puheenjohtaja Anatoli Nogovitsyn järjesti mielenosoituksen vaalien lakkauttamista vastaan. Hänet pidätettiin ripeästi ja asetettiin syytteeseen luvattoman julkisen tilaisuuden järjestämisestä.