Varoitus liikenteeseen: Ajokeli on monin paikoin huono

Lumi- ja räntäsateet muuttavat tiet sohjoisiksi.
Liikennettä lumisateessa Tampereen keskustassa 1. marraskuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Liikennettä lumisateessa Tampereen keskustassa 1. marraskuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic varoittaa huonosta ajokelistä maan etelä- ja länsiosissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ajokeli on huono tai muuttuu huonoksi lumi- tai räntäsateen ja sohjoisten teiden vuoksi, Fintraffic varoittaa sivuillaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Äkillisesti muuttuneet sääolosuhteet ovat aiheuttaneet haasteita liikenteeseen. Sääpalvelu Forecan mukaan lännestä leviää sunnuntaina lumi-, räntä- ja vesisateita. Syvenevä matalapaine liikkuu maan lounaisosan yli kaakkoon.

Maan etelä- ja keskiosassa tulee laajoilla alueilla lumi-, räntä- ja vesisateita. Lapissa sää on pääosin poutaista ja laajalti selkeää. Tuuli on suuressa osassa maata heikkoa, mutta voimistuu iltaa kohti. Lounaisilla merialueilla voi esiintyä myös myrskyä.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Jo pelkkä flunssa voi heikentää ajokykyä merkittävästi.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos