Robotti-imuri salakuvasi ja huuteli törkeyksiä

Kodinkoneen tietoturvasta löytyi aukkoja.
Kyseisestä imurimallia myydään myös Suomessa. ECOVACS
Kyseisestä imurimallia myydään myös Suomessa. ECOVACS

Useat robotti-imurit alkoivat käyttäytyä omituisesti Yhdysvalloissa. Asiasta kirjoittaa australialainen ABC.

Kyseessä on kiinalainen Ecovacs Deebot X2 -robotti-imuri, joita myydään myös Suomessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Eräässä amerikkalaiskodissa huomattiin, että robotti-imuri alkoi vakoilla kotia kamerallaan. Laitteen omistaja huomasi tämän, kun hän huomasi imurin etähallintasovelluksesta, että joku oli ottanut robotin ohjaukseensa.

Aluksi laitteen omistaja ajatteli kyseessä olevan virhe. Hän nollasi hallintasovelluksen salasanan ja käynnisti imurin uudelleen. Ongelmat eivät kuitenkaan loppunee tähän. Seuraavaksi robotti-imuri alkoi huudella ihonväriin liittyä rasistisia solvauksia perheen 13-vuotiaan lapsen kuullen.

Tällä kertaa imurin omistaja sulki laitteen kokonaan ja vei sen autotalliin.

ABC:n mukaan kyseessä ei ollut ainoa tilanne, jossa imuri on käyttänyt omituisesti. Vastaavanlaisia tapauksia on ilmennyt eri puolilta Yhdysvaltoja. Yhdessä tapauksessa robotti-imuri oli alkanut jahdata asunnossa ollutta koiraa. Huomionarvoista on sekin, että tapaukset ovat sattuneet muutaman päivän sisällä toisistaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Edellä ilmenneet seikat viittaavat siihen, että jokin ulkopuolinen taho on hakkeroinut robotti-imurien etähallintajärjestelmän ja ottanut siten imurit hallintaansa. Hakkerit ovat kuitenkin paljastaneet nopeasti itsensä sen sijaan, että olisivat pyrkineet huomaamattomasti vakoilemaan laitteiden käyttäjiä. Imureiden valmistaja Ecovacs ei lausuntonsa mukaan kuitenkaan ole havainnut, että asiakkaiden käyttäjätileille olisi murtauduttu. Yhtiö on luvannut myös jatkuvasti kehittää tuotteidensa tietoturvaa suojellakseen käyttäjiensä yksityisyyttä.

Robotti-imureiden tietoturvassa olevat ongelmat ovat olleet tiedossa jo aiemmin. Esimerkiksi Las Vegasissa järjestetyt tietoturvaan liittyvät CES-messut nimesivät kyseisen robotti-imurin yhdeksi messujen huonommista. Tämä johtui siitä, että laitteessa on useita seurantalaitteita ja samalla se on helposti hakkeroitavissa. Robotti-imurin keräämiä tietoja säilytettiin myös salaamattomana.

Suomessa asiasta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Pankkitunnuksia kalastellaan kehittyneellä menetelmällä.
Tietoturvaloukkaus voi koskea useita kymmeniä entisiä asiakkaita ja työntekijöitä.
Älypuhelin on matkalla korvaamaton apuväline, mutta ulkomailla sen tietoturvaan liittyy myös riskejä.
Mainos