Tästä syystä kesä on ollut helteinen

Myös syyskuun helle-ennätys saattaa rikkoutua tänä vuonna.
Auringonkukat kukkivat lämpimässä säässä 4. syyskuuta 2024. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Auringonkukat kukkivat lämpimässä säässä 4. syyskuuta 2024. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Ennätyshelteisen kesän taustalla oli nopea lämpeneminen toukokuussa sekä pitkään jatkunut melko tasaisen lämmin sää, kertoo Foreca.

Toukokuun säässä on paljon vaihtelua päivien, viikkojen ja vuosien välillä. Suomi keikkuu Forecan meteorologi Anna Latvalan mukaan arktisen kylmyyden ja Keski-Euroopan jo lämmenneen sään välillä, joten tilanteesta riippuen joko sataa lunta tai käristytään aikaisissa helteissä

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tämän vuoden toukokuussa sää muuttui nopeasti helteiseksi. Kuun jälkimmäisellä puoliskolla Suomen yllä oli korkeapaineen alue, jonka myötä lämmin ilma säilyi maan yllä.

Lämmin sää jatkui läpi koko kesän kuukausien. Syyskuun hellejakso puolestaan on Latvalan mukaan ollut poikkeuksellinen.

– Näin korkeita lämpötiloja on tuskin enää tulossa ennen ensi kesää, mutta paikallisesti helle on edelleen mahdollista.

Hellepäivien lukumääräennätys meni rikki torstaina. Silloin mitattiin kesän 66. hellepäivä. Nyt vahvistettuja hellehavaintoja on mitattu kesän aikana 67 kappaletta.

Syyskuun hellepäivien ennätys on viisi kappaletta, Foreca kertoo viestipalvelu X:ssä. Alustavien tietojen mukaan myös lauantaina on mitattu hellelämpötiloja Salon mittausasemalla. Mikäli  hellehavainto vahvistetaan, on myös tänä vuonna hellepäiviä mitattu viisi kappaletta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Aiempi ennätys on vuodelta 1968. Forecan mukaan myös syyskuun hellepäivien ennätys saattaa rikkoutua tänä vuonna.

– Ainakin sunnuntaille ja maanantaille on vielä ennustettu paikallisesti hellettä.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos