Ohjelmien avulla väistät huonon ajosään

Osa sovelluksista huomioi ruuhkan ohella myös säätilanteen. Ominaisuus on tulossa tiettävästi myös Google Mapsiin.
Haastavat sääolosuhteet lisäävät merkittävästi onnettomuusriskiä. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Haastavat sääolosuhteet lisäävät merkittävästi onnettomuusriskiä. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Suosituimmat navigaatiojärjestelmät etsivät nopeimman reitin perille ja ottavat huomioon ruuhkatilanteen, mutta säätilallakin voi olla vaikutusta ajomatkaan.

Matka-ajan ohella sillä on merkitystä turvallisuuden kannalta. Yhdysvalloissa kirjataan vuosittain yli miljoona kolaria, joiden taustalla on heikko ajosää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Washington Post -lehden mukaan hiljattain jätetty patenttihakemus viittaa siihen, että ominaisuus olisi tulevaisuudessa mukana Google Maps -sovelluksessa. Yhtiön mukaan aiempi ominaisuus, joka huomioi reitin polttoaineenkulutuksen, on vähentänyt päästöjä 500 000 auton yhteenlaskettujen päästöjen verran.

Meteorologin ja entisen Yhdysvaltain laivaston vara-amiraalin kehittämä palvelu on tähdätty erityisesti matkailuautoille, jotka ovat alttiita koville tuulille tai tulvavesille. Hän kertoo itse vetäneensä perässä asuntovaunua noin 16 000 kilometriä.

– Sivutuulen todella tuntee. Jarrutus on vaikeaa lumisillä teillä, David Titley sanoo.

RV Weather -sivuston SureRoute-palvelu suosittelee Yhdysvalloissa matkaaville nopeinta mahdollista reittiä, joka pyrkii välttämään heikot ajo-olosuhteet. Käyttäjä voi määrittää, kuinka monta tuntia hän aikoo enintään ajaa vuorokauden aikana. Palvelua on määrä laajentaa myös muille alueille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vastaavia sovelluksia on myös esimerkiksi Weather on the Way, joka näyttää sadetutkan ja ennustetun sään sekä tarjoaa vaihtoehtoisia reittejä. Mobiilisovellus on saatavilla iOS-käyttöjärjestelmille. Sitä voi käyttää autossa CarPlayn kautta.

Drive Weather- ja Highway Weather -sovellukset ovat saatavilla Applen ohella myös Google Play -sovelluskaupassa. Se näyttää ennustetun sään tietyllä reitillä ja arvioi, milloin sääolosuhteet muuttuvat paremmiksi.

Suosituksi noussutta MyRadar-sovellusta voi käyttää Applen CarPlayn ja Android Auton kautta. Se laskee matka-ajan ottamalla huomioon sääolosuhteet ja tien kunnon. Säätilaa koskevat tiedot päivittyvät 15 minuutin välein.

Tilanteen jatkoselvitys suoritetaan poliisin esitutkinnassa.
Tehovalvonta paljasti vakavia puutteita.
Mainos