Hellejaksoon on tulossa viikonloppuna hengähdystauko, kertoo Foreca.
Viikonlopun aikana ilmamassa Suomen yllä ei juuri muutu viileämpään suuntaan, mutta sade- ja ukkoskuuroja esiintyy aiempaa laajemmalla alueella.
Pilvisyys ja sateet näkyvät etenkin sunnuntain lämpötiloissa niin, että lämpötila ei käväise 25 asteen yläpuolella kuin korkeintaan paikallisesti.
Lauantaina sade- ja ukkoskuuroja on odotettavissa laajalti pitkin Suomea. Päivälämpötila on enimmäkseen 23–27 astetta, sadekuuroissa lämpötila jää alhaisemmaksi.
Sunnuntaina Uudenmaan ja Varsinais-Suomen suunnalla päivä pysyy poutaisena ja pilvisyydeltään vaihtelevana, muualla maassa kuurosateita ukkosineen tulee siellä täällä etenkin iltapäivällä. Päivälämpötila on enimmäkseen 20–24 astetta, helleraja saattaa ylittyä korkeintaan paikallisesti.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä matalapaineen keskus tuo sadealueen hyvin lähelle maan eteläosaa. Sateet saattavat kuitenkin jäädä Baltian puolelle.
Matalapaine saattaa tuoda voimakkaita sateita ja kovia tuulia Suomeen.
Ensi viikon alkupuolella maan eteläosissa saattaa tulla hajanaisia sateita. Päivälämpötilat ovat enimmäkseen 20–24 asteen välillä. Pohjoisessa on poutaisempaa.
Ensi viikon lopulla hajanaiset sateet vähenevät, ja paikallisia hellelukemia esiintyy todennäköisesti laajemmin kuin alkuviikolla. Suurta helleaaltoa ei kuitenkaan ole näkyvissä.