Ensi viikosta povataan viileää ja sateista

Sade- ja ukkoskuuroja on luvassa koko maahan.
Ensi viikon sää ei miellyttäne auringonpalvojia. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS
Ensi viikon sää ei miellyttäne auringonpalvojia. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Sadekuuroja, ukkosia ja yleisesti epävakaata säätä tuova matalapaine jää ensi viikolla pyörimään Suomen ylle, kertoo Foreca.

Jo sunnuntaina matalapaine on ylittänyt Suomen lännestä kohti koillista, tuoden mukanaan sateita maan etelä- ja keskiosiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maanantaina saderintama on Lapissa ja jatkaa liikettään kohti pohjoista. Muualla Suomessa ei silti säästytä sadekuuroilta, vaan sadetta on luvassa koko maahan. Eniten vettä satanee keskisessä Suomessa, jossa kuurojen mukana voi jopa ukkostaa. Etelässä sää muuttuu kuitenkin päivän myötä aurinkoisemmaksi, lämpötilan kivutessa 13-18 celsiusasteeseen.

Sateisilla alueilla lämpötilat jäävät matalammiksi.

Tiistaina matalapaine liikkuu jälleen Suomen yli itää kohti. Maan keskiosat saavat jälleen suurimmat sadekuurot, mutta sadetta on luvassa koko maahan. Ukkosia saattaa esiintyä maan keski- ja pohjoisosissa. Etelämmässä auringosta päästään nauttimaan enemmän, ja elohopea pysyy 15-20 asteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Keskiviikkona luvassa on pientä vaihtelua sadekuurojen saapuessa idän sijaan etelästä. Kuurot iskevät aamulla Etelä-Suomeen ja etenevät päivän aikana kohti Itä-Suomea. Sade- ja ukkoskuuroja povataan koko maahan.

Loppuviikosta säähän ei ennusteta suuria muutoksia, vaan päivittäiset sadekuurot jatkuvat. Lämpötilojen ennustetaan kuitenkin hieman nousevan loppuviikkoa kohti, ja viikonloppuna yli 20 asteen lämpötilat ovat jo todennäköisiä.

Mikäli ennusteet pitävät paikkansa, voidaan sunnuntaina mahdollisesti hipoa jo hellelukemia.

Meteorologin mukaan maapallon sääkuviot ovat siirtymässä tänä vuonna uuteen vaiheeseen.
Saarta vaivaa poikkeuksellinen sääilmiö.
Varoitus koskee koko saarta.
Mainos